Minähän lupailin jo viikkoja sitten lisääväni Sarandian vuokrasomisteiden valikoimiin kaksipuolisia liitutaulukylttejä, jotka saa kätevästi seisomaan omilla jaloillaan. Kyltteihin saa näppärästi kirjoitettua vaikkapa juhlien ohjelman ja menun vieraiden nähtäville. Ihan yhtä näppärästi ei kuitenkaan käynyt itse liitutaulupohjan tekeminen.
Valitsin aluksi pohjaksi liitutaulutarran, jonka arvelin sileänä pintana helpottavan liitutaulukirjoitusta. Tarra näytti toimivan mallikkaasti ja kyltti pääsi kuvattavaksi asti. Kuvausten aikana kovalevyyn liimattu liitutaulutarra oli kuitenkin alkanut kupruilla. Ilmeisesti kovalevyn huokoisempi pinta ei ollut ideaalein vastapari helteessä kuumenevalle liitutaulutarralle ja lopputuloksena oli kupliva musta tausta. Ei hyvä. Haluan ehdottomasti, että näitä kylttejä on mahdollista käyttää myös ulkona.
Vanhassa taitaa yhä vain olla vara parempi ja niinpä kävin ostamassa purkillisen liitutaulumaalia ja tein uudet pohjat. Ehkäpä karheammassa maalipohjassa on myös enemmän sitä koulutaulutunnelmaa. Mutta vinkkinä siis teille, jotka teette omia liitutauluprojektejanne, kova auringonpaiste, liitutaulutarra ja kovalevy eivät ole kavereita. Ulos tarkoitetut liitutaulut kannattaa siis tehdä joko liitutaulumaalin avulla tai liimaamalla liitutaulutarra pinnalle, josta se ei voi kuplia irti.
Sarandian liitutaulukyltit ovat tulossa pian vuokrattavaksi, mutta nyt odotellaan vielä maalin kuivumista käyttökuntoon. Mukavaa keskiviikkoa kamuset! Sarandian yhden naisen tuotekehittelykomitea kuittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti