Jouluiset kirjeet - 6 vinkkiä kauniin osoitteen taiteiluun
-
Joulu on ihana syy panostaa kirjeiden, postikorttien ja pakettien
ulkonäköön. Kun osoitetiedot on kirjoitettu ajatuksella ja rakkaudella,
juhlan ja lahj...
Roihua polttavan kuumaa {Onnittelukortti hääparille}
Olin pari viikkoa takaperin vieraana serkkuni kesähäissä, joiden teema ei jäänyt kutsujen perusteella epäselväksi. Voimakasta ja dramaattista punaista tultaisiin taatusti näkemään näissä kemuissa. Emme olleetkaan kovin yllättyneitä, kun punainen kuului sekä morsiamen että sulhasen asukokonaisuuteen. Valkoisen pitsipuvun sijaan morsian oli rohkeasti luottanut tyyliinsä ja hehkui hääpäivänään kokopunaisessa puvussa. Sulhanenkaan ei jäänyt kakkoseksi punaisessa kauluspaidassaan ja metallikoristeisissa kengissään. Vau!
Itselläni on usein tapana (ei ehkä niin yllättävästi) tehdä onnittelukortit juhliin itse ja tällä kertaa halusin suunnitella kortin, joka istuisi häiden teemaväreihin ja säilyisi toivottavasti häiden jälkeen vaikkapa jääkaapin ovessa tai peräti kehyksissä tekstitauluna. Kortin pääosassa oli nimittäin Anna-Mari Kaskisen kyyneleitä nostattavan ihana rakkausruno, joka sopi tälle parille kuin nakutettu. Punaista roihua polttavan kuumaa. En ole tainnut tätä vielä kertaakaan lukea ilman silmäkulmien kostumista.
Onnea vielä kerran E ja M!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Etukirjaimet sopii meihinkin :). Kaunis kortti!
VastaaPoistaSattuipa hauskasti. Ja kiitos! :)
PoistaVoi juku kun on hieno ja varmasti hääparin näköinen kortti! Kyllä olisin ikionnellinen jos tuollaisen joku vieras toisi. :)
VastaaPoistaHääkortit ovat kyllä kaikista elämän aikana saaduista onnittelukorteista ehkä tärkeimpiä, ainakin meille. Niihin on usein panostettu ja liitetty runoja ja siksi niitä on mukava kaivaa esiin vielä myöhemminkin. :)
PoistaOi miten kaunis kortti!! ♥
VastaaPoistaKiitos Jenni! :)
Poista