Pihan kaunottaria

Uudet nettisivut alkavat olla pian valmiit, mutta niiden avaamista odotellessa haluan piristää sateista päivää romanttisella pöytäkimpulla. Kokosin tämän kimpun omalta pihalta, joten tämä on hyvä esimerkki siitä, miten myös oman puutarhan kukkia voi hyödyntää häiden ja juhlien koristelussa.


Kimppuun on koottu pioneja (Sarah Bernhardt) sekä uskokaa tai älkää, koiranputkia. Vielä herkempi kaveri pioneille olisi ollut morsiusharso, mutta se ei vielä omalla pihallani kuki. Kannattaa siis käyttää mielikuvitusta kimppua rakentaessa. Mikäli mielit saada oman puutarhan pioneja juhliesi kaunistajiksi, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Omat pionini alkoivat kukkia vasta kolmantena vuonna istutuksen jälkeen, mikä on melko myöhään. Nyt kukkia olikin kuitenkin valtava määrä. 

Jos omaa pihaa ei löydy, kannattaa tiedustella löytyisikö lähisuvusta viherpeukaloa, joka olisi halukas kasvattamaan juhlien kukkia. Hidaskasvuisten taimien sijaan on hyvä idea valikoida saman vuoden juhliin keväällä juurakoista ja sipuleista kasvatettavia kukkia. Lue lisää vinkkejä hääkukkien kasvattamiseen täältä


Romanttisiin häihin sopii myös Kesäyön unelma -kutsumalli. Samalla pohjalla saatavana myös muut paperituotteet.



2 kommenttia: