Tonttutiistai 4. Arvonnan voittaja ja jouluntoivotukset!

Tänään vietetään aatonaattoa ja samalla viimeistä tonttutiistaita iloisissa merkeissä, sillä sunnuntaina päättyneen arvonnan voittaja on aika julkistaa! Meidän uusimman perheenjäsenen, Valle-marsun, oli tarkoitus toimia onnettarena, mutta ramppikuume kävi liian kovaksi ja kamerallekin oli käännettävä karvainen ahteri. Otin siis itse arvonnan tehtäväkseni ja voittajaksi suoriutui... tättärärää...


Olet siis voittanut 100 euron lahjakortin Sarandiaan! Onnea!

Kiitos myös kaikille arvontaan osallistujille!


Tämän postauksen myötä haluan toivottaa teille kaikille mitä ihaninta ja rauhallisinta joulunaikaa! Kaapatkaa rakkaimpanne kainaloon, tyhjentäkää pari konvehtirasiaa ja nauttikaa joulupiirretyistä joulukuusen valojen loisteessa. Ollaan kuulolla jälleen joulupyhien jälkeen! 



Tonttutiistai 3. Pakettikortit {Tulosteet}



Jouluun on aikaa vain päälle viikko ja monessa kodissa on tällä hetkellä menossa varsinainen tonttupaja pakettien ja joulupiparien keskellä. Tonttutiistain kunniaksi haluan tänään ilahduttaa teitä pakettikorteilla, joita voitte tulostaa omaan käyttöönne TÄÄLTÄ. Toivotaan, että pakettikorttien lisäksi lumihiutaleita leijailee myös ulkona jouluaattona.

Tulosteiden kaupallinen käyttö kielletty.


PSST! Muistathan, että arvonta jatkuu vielä tämän viikon loppuun! 

Tonttutiistai 2. Lahjakorttiarvonta




Se on tonttutiistai ja huikean arvonnan aika! 

Jouluarvonnan mahtavana palkintona arvotaan lahjakortti Sarandiaan. Lahjakortti on arvoltaan 100,00 euroa ja sen voi käyttää mihin tahansa Sarandian tarjoamaan tuotteeseen tai palveluun, kuten paperituotteisiin, hääsuunnitteluun tai somistevuokraukseen. Lahjakortti on voimassa koko vuoden 2015, joten siitä on iloa myös ensi vuonna tai sitä seuraavana vuonna häitään tai muita pirskeitä juhliville. 

Osallistu arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa mihin sinä käyttäisit palkintona olevan lahjakortin. Muista liittää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite. Toisen arvan saat blogin lukijana ja kolmannen jakamalla arvonnan blogissasi tai Facebookissa (linkitä jako arvontakommenttiisi). Yllä olevaa kuvaa saa käyttää ja jakaa sosiaalisessa mediassa linkitettynä tähän blogijulkaisuun. 

Arvontaan voit osallistua sunnuntaihin 21.12. klo 23.59 saakka. Arvonnan voittaja julkistetaan seuraavana päivänä. Mikäli voittajaa ei tavoiteta hänen ilmoittamastaan sähköpostista viikon sisällä arvontapäivästä, arvotaan lahjakortille uusi voittaja. 

Lykkyä tykö! 

Ensimmäinen aamu avioparina {Vinkit}

Suurin osa hääsuunnittelusta keskittyy itse hääpäivän järjestämiseen, mutta ei pidä unohtaa myöskään hääyötä ja hääpäivän jälkeistä aamua. Ensimmäinen aamu avioparina onkin ihan spesiaali juttu. 


Ensimmäisen aamun hääpäivän jälkeen tulisi olla rento ja rauhallinen. Kahden kesken on ihana muistella edellisen päivän tunnelmia, kommelluksia ja onnenhetkiä. Älkää siis aikatauluttako juhlapaikan siivoustalkoita juuri tähän ajankohtaan, vaan mahdollisuuksien mukaan sopikaa myöhäisemmästä siivousajankohdasta tai palkatkaa apuvoimia tilan siivoamiseen. Hääsuunnittelijan auttavia käsiä voi hyödyntää myös juhlien jälkeen. 

Onhan kaikki mukana? Jos yövytte hotellissa, varmistakaa, että hotellihuoneesta löytyy molemmille kaikki yöpymiseen tarvittavat henkilökohtaiset tavarat, vaihtovaatteet ja pukupussit puvuillenne. Meikinpoistotuotteet ja särkylääke on myös hyvä varata mukaan. Älkää myöskään unohtako hankkimianne huomenlahjoja, jotka voitte vaihtaa hääpäivän jälkeisenä aamuna. Suunnitelkaa hyvissä ajoin kuka toimittaa tarvittavat tavarat hotellille ja milloin.

Useimmissa hotelleissa on mahdollisuus sopia myöhäisemmästä huoneen luovutuksesta. Tämä kannattaa hyödyntää, jotta voitte nauttia ensimmäisestä aamustanne avioparina sängyssä loikoillen ilman kiirettä. Selvittäkää asia jo varausvaiheessa, sillä huoneen luovutuksesta ei välttämättä ole mahdollista sopia enää myöhemmin.

Tilatkaa aamiainen hotellihuoneeseen. Näin teidän ei tarvitse seikkailla hotellin ravintolaan aamiaiselle, vaan voitte nauttia olostanne oman huoneen rauhassa. Se tulee hääpäivän jälkeen tarpeeseen. Jos yövytte kotona tai vaikkapa mökillä, varatkaa erityisen herkullinen ja helppo aamiainen juhlien jälkeiseksi aamuksi.  





Ja vielä lopuksi...

Älkää ladatko hääyöhön liian suuria odotuksia. Jännittävä hääpäivä vie mehut kenestä tahansa ja suurin onni monelle onkin päästä käpertymään oman rakkaan kainaloon vauhdikkaan päivän jälkeen. Hyvien yöunien jälkeen energiaa onkin sitten taas vaikka mihin. 

Ei kannata myöskään kuvitella, että hotellihuoneeseen saapuminen olisi välttämättä hirmuisen romanttista. Morsiamen purkaminen hääeleganssistaan ei nimittäin ole aina kovin yksinkertaista ja tuoreen aviomiehen ensimmäisiä velvollisuuksia ovatkin usein nyörityksen näpertäminen auki ja hiuspinnien irroittaminen vaimonsa kampauksesta. Huumorilla ja kärsivällisyydellä näistäkin kommelluksista saa hyvät naurut ja hauskat muistot. 

Ranskalaista häähumua {Elokuva}



Aina vanhempien ja lasten maut tulevan puolison suhteen eivät kohtaa. Sen saa huomata myös ranskalainen ehdottoman katolilainen pariskunta, joka pääsee saattamaan neljä aikuistunutta tytärtään avioliiton auvoisaan satamaan. Yhtä auvoisaa ei ole elämä vävypoikien kanssa, jotka kerta toisensa jälkeen jättävät täyttämättä aviomiehelle asetetut vaatimukset; ranskalainen ja katolilainen sen olla pitää! Tytärten aviomiesvalintojen seuraukset johtavat kutkuttaviin konflikteihin elokuvassa Ranskalaista häähumua, joka tulee samalla kommentoineeksi myös ajankohtaisia kysymyksiä. Elokuvan ensi-ilta on 9.1.2015. 

Odotan elokuvan käsittelevän enemmänkin juuri perhedynamiikkaa ja erilaisten persoonien ja taustojen yhteentörmäyksiä, mikä on varmasti tuttua missä tahansa perheessä ennemmin tai myöhemmin. Ranskalaista hääjuhlintaa taas päästään ihailemaan toivon mukaan neljään otteeseen, joten silmänruokaa riittää varmasti myös häistä innostuneelle. Jos siinä sivussa saa vielä hyvät naurut, voi elokuvan ajatella olevan onnistunut. Tammikuuta odotellessa!

Miten on? Saako Ranskalaista häähumua sinut leffateatteriin?

Tonttutiistai 1. Valmismallisto -20 %

Vihdoinkin joulukuu!

Lähestyvän joulun myötä haluan ilahduttaa teitä ihania lukijoita vähän erilaisella joulukalenterilla. Jouluun saakka juhlistetaan joka viikko tonttutiistaita! Tämä tarkoittaa sitä, että joka tiistai blogissa julkaistaan tonttumaisen mahtava yllätys teille lukijoille ja Sarandian asiakkaille. Tonttutiistai startataan tänään mahtavalla tarjouksella. Tällä viikolla tehdyistä valmismalliston tilauksista saat 20 % alennusta! Jos siis olet miettinyt savet the date -kortin, ohjelman tai hääbingon tilaamista Sarandian valikoimista, se kannattaa tehdä nyt! Tutustu valikoimaan täällä ja tee tilaus tilauslomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen sari (a) sarandia.fi. Muista mainita tilauksesi yhteydessä alennuskoodi: tonttutiistai. Tarjous on voimassa tämän viikon sunnuntaihin 7.12.2014 saakka, eikä koske paperituotteiden painatusta. 

Ja pssst! Tonttutiistain iloista sanomaa voit jakaa eteenpäin kavereillekin. 



Arvonta blogissa Our love is a diamond {Yhteistyössä}

Se olisi hei marraskuun viimeinen maanantai, sillä viikon päästä ollaankin jo joulukuun puolella! Jippii! Tehdään tästä maanantaista vielä parempi kertomalla, että Our love is like a diamond -blogin Marija arpoo yhteistyössä Sarandian kanssa blogissaan lahjakortin somistevuokraamoon. Lahjakortin arvo on 30,00 euroa ja se on voimassa vuoden 2015 loppuun asti. Osallistumaan pääset klikkaamalla kuvaa tai TÄSTÄ!



Onnea arvontaan ja mitä mahtavinta viikkoa kaikille!

Kynttilöiden loisteessa {Häävideo}

Kuinka moni on yhtä innoissaan kunnon ensilumesta kuin minä? Johan tästä marraskuusta on saatu kärsiä tarpeeksi eli on syytä nauttia kinoksista lumitöistä huolimatta. Eihän ole yhtään varmaa kuinka kauan talven ihmemaasta saa nauttia.

Nyt kun lumi on viimein peittänyt pimeän maan valkoisen peittonsa alle, on suorastaan välttämätöntä lämmittää kupillinen kuumaa juotavaa ja etsiä internetin syövereistä kauneimmat talvihäät. Tässä teille oma suosikkini, josta tunnelmaa ei todellakaan puutu.



Hämärä kynttilöin valaistu vihkitila. Bestmanien kaulukselliset neuleet yhdistettyinä romanttisiin vieheisiin. Kaasojen ja anoppien kimaltavat puvut. Talviset kimput ja havunoksat. Pakkasen narisuttaessa nurkkia, on täydellinen hetki tahtoa. Onko tässä tarpeeksi perusteluita talvihäiden rakastamiselle?

Panosta! {Sarin parhaat vinkit hääpäivän tärkeimpiin elementteihin}

Edellisessä postauksessa listasin budjettiystävällisten häiden säästövinkit ja tänään on vuorossa mitkäs muutkaan kuin tärkeimmät panostuskohteet. Kukkaroystävällisyyttä ei nimittäin kannata soveltaa aivan kaikkiin juhlahankintoihin, vaan muutamien asioiden kohdalla laadusta kannattaa maksaa.


Ruoka

Hyvä ruoka, parempi mieli! Ei ole lainkaan samantekevää mitä ruokaa juhlissa tarjoillaan ja miten se on tehty. Ruoan voi pilata hyvin moni asia. Maku ei välttämättä ole kohdallaan, valikoima on liian niukka, ruoka loppuu kesken, sitä joutuu odottamaan liian kauan tai se on ehtinyt jäähtyä. Juuri näistä syistä johtuen ruokailu ja tarjoiltava ruoka on syytä antaa ammattilaisen hoidettavaksi, vaikka taitavan kotikokin tai jopa ammattilaisen tekisi ehkä mieli tarjoilla juhlapäivänään itse tehtyä ruokaa tai säästää rahaa pyytämällä jonkun vieraista hoitamaan catering-puolen. Ruokailu on kuitenkin hääjuhlan laajin yksittäinen tapahtumakokonaisuus, jossa voi mennä monta asiaa vikaan. Ei siis kannata ehdoin tahdoin hankkia itselleen lisästressiä kermaperunalootien riittävyydestä ja kalan oikeasta tarjoilulämpötilasta.






Häiden taltiointi

Sanonnan mukaan häistä ei jää jäljelle muuta kuin puoliso, sormus ja valokuvat sekä nykyään yhä useammin myös videomateriaalia. Ei olekaan lainkaan yhdentekevää kuka hääpäivänä heiluu kameran takana. Monesti hääsuunnittelujen alussa hääparit budjetoivat valokuvaajan tallentamaan vihkimisen sekä potretit. Suunnittelujen edetessä ja muiden hääparien valokuvia katsellessa monen mieli kuitenkin muuttuu ja koko päivän dokumentaarinen kuvaus  sekä videointi alkavat tuntua houkuttelevilta.

Häiden taltiointiin kannattaa panostaa kahdesta syystä. Aivan ensimmäiseksi ammattitaitoisella kuvaajalla on kyky tallentaa hääpäivä ja hääpari kaikessa kauneudessaan laadukkaasti ja tyylikkäästi. Häiritsevät varjot ja huonot kuvakulmat pilaavat kauniinkin kuvauskohteen. Toiseksi monipuolinen kuvaus säilyttää koko päivän kirkkaina muistoissa. Hääpäivä on niin täynnä tapahtumia ja jännitystä, ettei kaikkea välttämättä enää vuosien kuluttua muista. Valokuviin ja videolle tallennettuina muistot eivät unohdu koskaan.

Lue lisää vinkkejä valokuvaajan valintaan ja valokuvauksen suunnitteluun täältä.





Hääpuku

Hetkinen, eikös tämä mainittu aiemmin pihistyslistalla? Toki, mutta minäpä kehotankin pihistämään hinnasta ja panostamaan laatuun. En suosittele kenellekään puvun tilaamista ulkomailta tai sovittamatta. Tämä on tärkein yksittäinen vaatekappale elämässäsi ja sen on myös syytä olla laadukkaista materiaaleista taidokkaasti valmistettu. Laatu myös näkyy puvussa ulospäin istuvuudessa ja materiaalien ulkonäössä. Laadukas puku myös kestää pesetyksen ja uudelleenkäytön, joten sellaisen voit huoletta hankkia myös käytettynä. Tai myydä omien häiden jälkeen. 

Pihistä! {Sarin parhaat säästövinkit budjettiystävällisiin häihin}

Kukapa ei intoutuisi hyvistä diileistä ja loistavista säästövinkeistä? Etenkin häiden kaltaiset suuren budjetin projektit vaativat hyvää taloushallintaa ja kykyä löytää säästömahdollisuuksia muutamista euroista aina satasiin asti. Seuraavaksi esittelemissäni suosikkisäästökohteissani on mukana sekä suuren luokan budjettivalintoja että yksittäisiä säästökohteita. Molemmilla on nimittäin merkitystä kun tavoitteena on kukkarolle kevyet unelmahäät. 


1. Juhlapaikka
Juhlapaikka on yksi häiden suurimmista yksittäisistä menoeristä, mutta pienellä pohdinnalla vaihtoehtoisia juhlatiloja voi rakentaa yllättäviinkin paikkoihin. Rustiikkisista maalaishäistä haaveilevien kannattaa pohtia löytyisikö juhlapaikaksi sopivaa navetanylistä tai konevajana käytettyä tunnelmallista latoa lähipiiristä. Pienet häät järjestyvät viihtyisässä mökkimiljöössä tai vaikkapa sukulaisen tilavassa puutarhassa. Vieraiden ruokailutiloissa kannattaa käyttää luovuutta ja hyödyntää lähipiirin nikkarointitaitoja. Pitkät ruokapöydät syntyvät pukkijaloista ja ylijäämälaudasta. Istuimet voi rakentaa samalla periaatteella tai loihtia tunnelmallisesti heinäpaaleista. Ne voi vielä päällystää lähipiiristä lainatuilla räsymatoilla. 
...mutta muistathan ottaa huomioon WC-tiloihin, ruoan säilytykseen ja lämmitykseen liittyvät asiat. Sähköä kaipaavat cateringin lisäksi myös äänentoisto. Järjestäkään vieraille tilat myös sateen sattuessa. Juhlateltat ovat monien bileiden pelastus!


2. Hääpuvut
Vuokratkaa tai ostakaa käytettynä. Helpoin tapa tutustua suureen valikoimaan käytettyjä morsiuspukuja yhdellä kertaa on Love Birds Helsingissä. Pukuvuokraamoista voi halutessaan lisätä sulhasen lisäksi myös muiden miesten, kuten isien juhlavaatetusta esimerkiksi yhteensopivien liivien muodossa.  
...mutta älkää ostako tai vuokratko pukuja sovittamatta. Puolet puvun upeudesta syntyy hyvästä istuvuudesta. Puku saa olla edullinen, muttei näyttää halvalta.



3. Vuokratkaa somisteet ja koristeet
Astiat, herkkubuffetit, photo boothit, maljakot, äänentoisto, kalusteet - kaikki vuokrattavissa. Säästätte rahan lisäksi myös varastointitilaa, eikä hankintojen myymisestä tarvitse häiden jälkeen huolehtia. Vuokraaminen on myös ympäristöystävällistä ja tukee kierrätysajatusta. Jos tarvitset tiettyä koristetta tai astiastoa vain yhtenä päivänä, ei ole mitään mieltä hankkia tavaraa omaksi ja maksaa siitä vuokrahintaan nähden moninkertainen summa. Myös Sarandia tarjoaa somistevuokrauspalveluita, klik!






4. Ostakaa käytettynä koristeet
Facebookissa ja hääaiheisilla keskustelupalstoilla on useita hääkirppisryhmiä, joista voi tehdä todellisia löytöjä häitään varten. Facebookissa hakusanoilla "hääkirpputori" löytyy myös alueittaisia hääkirppiksiä, joiden avulla samalla seudulla asuvat hääparit voivat kätevästi myydä ja ostaa hankalasti postitettaviakin tuotteita tai sovitusta vaativia vaatteita ja asusteita. Kirppiksien selaaminen vaatii aikaa ja vaivannäköä, mutta säästetyt eurot ilahduttavat varmasti hyvien löytöjen osuessa kohdalle.



5. Kukat
No ne kukat! Juttua aiemmin täällä!



6. Hääparin kuljetus
Tyylikästä autoa ei tarvitse välttämättä vuokrata, sillä paljon hauskemmin hääpari voi poistua vihkipaikalta vaikkapa pyöräillen, mopoillen tai talvella hiihtäen. Olenpa todistanut hääparien kulkua myös segwayllä ja viime talvena yksi blogimorsio taisi saada kyydit sulholtaan potkukelkalla! Henkilöauto voi tarvittaessa avittaa pidemmällä välimatkalla hääparin etenemistä, kun poistuminen vihkipaikalta on ensin suoritettu tyylikkäämmällä kulkupelillä. 







Ja lopuksi...

7. Käyttäkää mielikuvitusta!
Talvisiin häihin saa loihdittua tunnelmalliset jäälyhdyt veden ja ämpärien avulla. Valitse hääkengiksi kengät, joita voit käyttää myöhemminkin. Antakaa ennen häitänne toisillenne synttäri- ja joululahjaksi häissänne tarvittavia asusteita ja esineitä, kuten solmion, korut, kalvosinnapit tai laukun.
...mutta olkaa kilttejä, älkääkä käyttäkö lasipurkkeja tuikkukippoina. Ne aiheuttavat räjähtäessään tulipalovaaran. Kukaan ei halua häitään muistettavan siitä, miten "Hilma-tädin hiukset paloivat". 


Tästä rakennankin mukavasti natisevan aasinsillan seuraavaan postaukseen, joka esittelee tärkeimmät panostuskohteet, joiden kanssa ei rahasta kitsastella. Jos sinulta löytyy vielä loistava säästövinkki jaettavaksi hääpareille, naputtele se ihmeessä kommenttiboksiin. 


Tulosta itse! {Uutuusmallisto}

Mitä mahtavinta maanantaita! 

Minulle ja Sarandialle tämä viikon alku on erityisen jännittävä, sillä nyt pääsen viimeinkin esittelemään teille lupaamani uuden paperituotemalliston, joka (hupsistakeikkaa) kasvoi hieman suunniteltua suuremmaksi. Sarandian jo tuntevat tietävätkin, että hääbingoja on ollut tähän mennessä mahdollisuus ostaa itselleen omilla teksteillä itse tulostaen. Mahdollisuus tulostaa ja askarrella hääbingot lopulliseen muotoon itse on ollut niin suosittu, että olen päättänyt laajentaa tätä palvelua myös muihin häiden ja juhlien paperituotteisiin. Tästä ajatuksesta syntyi kokonaan uusi mallisto nimeltään Tulosta itse!








Tulosta itse! -mallistosta löydät aiemmin vilauttamieni hääbingojen sekä menu- ja ohjelmakorttien lisäksi myös varaa päivä -kortit sekä tulevaisuudessa myös kutsuja, jotka on suunniteltu erityisesti kotikoneella tulostettaviksi. Valikoimaa suunnitellessa pyrin tarjoamaan vaihtoehtoja monenlaiseen tyyliin leikkisästä romanttiseen ja luonnonläheisestä minimalistiseen. Mikäli jokin yksityiskohta, kuten esimerkiksi värimaailma, on omiin juhliin vääränlainen, kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä ja tilata erikseen malli omien toiveiden mukaan kustomoituna.




Kaikki mallit ovat yksipuolisia ja niihin on lisätty kapeat reunat paperin leikkausta helpottamaan. Myös tilaus onnistuu yhtä helposti. Valitset vain haluamasi korttimallin ja pohjaan lisättävän tekstin. Nämä tiedot lähetät minulle joko sähköpostitse (sari (a) sarandia.fi) tai Sarandian kotisivuilta löytyvän tilauslomakkeen avulla. Paluupostissa saat tilaamasi tuotteen omilla teksteilläsi sekä laskun. Saat tilaamasi tuotteet sähköpostiisi tiedostomuodossa normaalisti viikon sisällä tilauksesta. Kiireaikoina poikkeavista toimitusaikatauluista ilmoitetaan erikseen ja kiiretilaukset pyritään aina toimittamaan rivakammassa tahdissa. Ei siis hätää, jos satut olemaan matti myöhäisenä liikenteessä. Tyylikkäät paperituotteet on mahdollista saada, vaikka juhlapäivä olisikin aivan nurkan takana! Esimerkiksi varaa päivä -kortit ehtivät samaan matkaan joulukorttien kanssa vielä vallan mainiosti. Klikkaa itsesi Sarandian kotisivuille ja tutustu uuteen mallistoon!




Räiskyvä syysviehe {DIY}



Olen tainnut hieman hurahtaa vieheiden suunnitteluun. Tämä on nimittäin jo toinen tänä syksynä toteuttamani viehe (syyskuisen kultaisen vieheen löydät täältä). Näissä vieheissä vain on sitä jotain. Ne ovat pieniä ja näppäriä toteuttaa, ne ovat mainio säästökohde ja myös mahdollistavat inspiroitumisen melkein mistä vain. Askartelijan unelmaprojekti siis! Ja kuka sitä paitsi sanoi, että vieheessä on aina pakko käyttää kukkia?

Tämän vieheen materiaalit nappasin koiran lenkityksen jälkeen omasta pihasta. Muhkea terttu pihlajanmarjoja ja muutama lehti syyssuosikistani marja-aroniasta, joka on mielettömän kaunis punaisessa syysasussaan. Vähän sommittelua, pätkä narua varren ympärille ja maalaishenkinen syysviehe on valmis. 




P.S. Joko bongasit Love Me Do:n sivuilta artikkelin Sarandiasta? Olen niin innoissani tulevista messuista ja mielessä pyöriikin jo mahtavia ideoita tapahtumaa varten. Ihanaa, kun on jotain spesiaalia mitä odottaa! 


Kiiltokuvahäät

Joka syksy netissä tulee vastaan sama ilmiö. Häiden jälkeen tuoreet rouvat purkavat tuntojaan vietetystä hääjuhlasta ja yhä useammin joukossa on myös harmitusta ja jopa pettymystä. Ehkä catering ei ollut täyttänyt odotuksia, kuvaaja ei ollut noudattanut annettuja ohjeita tai bestman ei ollut jännitykseltään kyennyt hoitamaan seremoniamestarin tehtäviä. Joskus harmitukselle on vaikea osoittaa erityistä syytä, vaan pettymys liittyy enemmänkin omien odotusten ja realiteettien yhteentörmäykseen sekä hääsuunnittelusta luopumiseen. Mieli voi tuntua tyhjältä. "Siinäkö se oli?" Puhutaan jopa wedding bluesista eli häiden jälkeisestä masennuksesta.

Samaan aikaan kun tuoreet rouvat pohtivat mistä heidän matala mielialansa johtuu, sylkee media kritiikkiä yhä hulppeammaksi muuttuvalle hääkulttuurille. Ja tottahan se on. Ihana internet mahdollistaa sukeltamisen valtaisaan idea- ja kuvamereen, josta löytyy toinen toistaan upeampia häitä. Omatkin standardit nousevat, kun näkee millaisia häitä muut ovat juhlineet. Samalla nousevat myös budjetti ja odotukset.

Suomalaiseen mielenmaisemaan kuuluu tietynlainen vähättelyn ilmapiiri. Pröystäilyä ei katsota hyvällä, eikä rahaa saa käyttää turhuuksiin. Ei varsinkaan sellaisiin turhuuksiin, jotka voisivat aiheuttaa kateutta kanssaihmisissä. Tavallinen arki on kuitenkin täynnä tavallisia harmituksia, huolia ja päänsärkyjä, joiden tasapainoksi me kaikki tarvitsemme joskus juhlanaiheita. Rakkautta parempaa syytä juhlaan on vaikea keksiä, joten miksei hääpäivään voisi aivan erityislaatuisena juhlana panostaa reilulla kädellä? Näin ajattelevat yhä useammat hääparit ja monet päättävätkin repäistä hääpäivänään tarjoamalla vierailleen upeat juhlat isommalla budjetilla. Inspiraatiota haetaan ulkomaan tyyliin designerpuvuista, huikeista sormuksista, valosuunnitteluin viimeistellyistä juhlatiloista ja videokuvaajan tallentamista lyhytelokuvista. Inspiraatiota etsiessä ja omien suunnitelmien edetessä innostus kasvaa. Näistä häistä tulee täydelliset! Aivan niin kuin niissä kaikissa täydellisissä kuvissa, joita on tallentanut Pinterestiin ja nettiselaimen kirjanmerkkeihin.

Täydellisissä hääkuvissa on se huono puoli, että ne ovat myös täydellisen epärealistisia. Sellaista asiaa kuin täydelliset häät ei olekaan, sillä kaikissa noissa kuvissa esiintyvät kauniit morsiamet ja sulhaset ovat tavallisia ihmisiä tavallisine ongelmineen. Heilläkin on migreenejä, erimielisyyksiä anopin kanssa, korkokengissä särkevät jalat, stressi vieraiden viihtymisestä ja aivan kaamealta maistuva (mutta upealta näyttävä) hääkakku. Ja aivan kuten muillakin, myös heillä voi olla häiden jälkeen tyhjä olo. Päivä oli hieno ja upea, mutta...

Vika on siinä, että kauniiksi siloteltu kiiltokuvamainen pintaraapaisu antaa meidän ymmärtää, että täydellisyys on mahdollista tavoittaa. Muut ovat saaneet satumaisen hääpäivän, joten miksi sellainen ei olisi mahdollista meille? Niinpä täydellisyyttä ryhdytään rakentamaan ulospäin näkyvien elementtien avulla. Valitaan huolella potretteja varten kuvauspaikat, mietitään miten häätanssista saisi luotua mahdollisimman vaikuttavan ja pohditaan miltä kaikki yksityiskohdat näyttävät valokuvissa. Hääpäivänä kaikki suunnitelmat on viritetty huippuunsa - kuten myöskin odotukset. Kalliiden hankintojen ja näyttävien yksityiskohtien odotetaan tuovan "sitä jotain" koko hääpäivään, mutta todellisuudessa hulppeakaan ympäristö ei muuta elämää eteeriseksi saduksi.

Itsekin esteetikkona ymmärrän upeiden häiden viehätyksen, eikä suurissa suunnitelmissa ole mitään väärää. Onhan kauniissa ympäristössä aina ihanampaa juhlia kuin sinne päin tehdyssä. Hääpäivä on niin merkittävä yksittäinen juhlapäivä elämässä, että siihen saa ja pitääkin panostaa. Ulkoisista elementeistä ei kuitenkaan saa tulla hääpäivän itseisarvoa, sillä se mitä me kaikki eniten toivomme hääpäivältä, onnellisuus, ei ole saavutettavissa rahalla. Sen sijaan voimme latistaa päivän tunnelman stressaamalla yksityiskohtia, joille olemme asettaneet aivan liian korkeat odotukset. Hääpäivästä ei saisikaan tulla rakennettujen kulissien keskelle luotua spektaakkelia, vaan kukka-asetelmien ja timanttikorujen tulisi olla toissijainen asia päivän tärkeimmän viestin taustalla.

Lopuksi voin paljastaa jotain. Minä nimittäin tiedän mikä on täydellisen hääpäivän salaisuus. Ei täydellisen, vaan täydellisen. Täydellisenä hääpäivänä vierelläsi on elämänkumppanisi ja paras ystäväsi, jonka kanssa sitoudutte elämänne upeimmalle matkalle ympärillänne teille tärkeitä ihmisiä, jotka jakavat onnenne ja ilonne. Täydellinen hääpäivä syntyy hymyistä, nauruista, onnen kyynelistä, aidosta läsnäolosta ja lämpimistä katseista. Se syntyy kyvystä pysähtyä hetkessä, hengittää ja nauttia joka solullaan sitä onnea, jonka on lahjaksi saanut. Silloin hääpäivän muistoa ei mustenna yllättävän sateen latistama kampaus tai kokin keittämät nahkeat perunat.

Neuvoksi tuleville hääpareille annan pari ohjenuoraa. Puhukaa enemmän avioliitosta ja naimisiin menoon liittyvistä ajatuksista kuin haluamistanne hääkoristeista. Keskustelkaa hääpäivän toiveistanne myös läheistenne kanssa ja pitäkää vähemmän asioita salaisuutena ja yllätyksenä. Tämä vähentää myös teidän paineitanne. Kertomalla millaista hääpäivää olette suunnitelleet, ette tule "spoilanneeksi" mitään. Päinvastoin vieraiden on helpompi rentoutua häissä, kun tietävät jo hieman etukäteen millaisiin juhliin ovat tulossa. Tunnelma on se, joka luo häät ja se syntyy niin vieraista kuin itse hääparista. Stressaava ja kireä hääpari levittää hermostuneisuuttaan ympärilleen, joten zen-tila on hyvä saavuttaa jo hääsuunnitteluvaiheessa. Välillä on siis syytä heittää häälehdet nurkkaan ja heittäytyä matolle meditoimaan tai lähteä kavereiden kanssa drinkeille! Hääsuunnittelun kuuluu olla ihanaa, ei masentavaa.

Mitä mieltä lukijat ovat? Luovatko netin unelmahäät paineita hääpareille?




Sarandian valmismallisto uudistuu! {Uutuutena ohjelmat ja menut}

Syksy on uudistumisen aikaa myös täällä blogin takana ja haluankin näin alkuviikon kiireiden keskellä tulla huikkaamaan eräästä iloisesta uudistuksesta yrityksen puolella. Sarandian valmismallistovalikoimiin on nyt tulossa uutuutena ohjelma- ja menumallit, mikä tarkoittaa sitä, että voit tilata sekä hääbingon, ohjelman että menun yhteensopivalla pohjalla. Tuttuun tapaan Sarandiasta saa myös uniikin omien toiveidenne mukaan suunnitellut paperituotteet. Kaikkien tuotteiden kohdalla voit hoitaa painatuksen itse joko omalla kotikoneella tai painotalon palveluita hyödyntäen tai voit jättää sen Sarandian huoleksi. 

Ota yhteyttä ja kysy tarjousta juuri sinun hääunelmillesi: sari(a)sarandia.fi



Kuvassa: Just Married -pohja, setti 60,00 euroa (sis. alv, ei sisällä painatusta)

Sarandia mukana messuilla! {Love Me Do}


Ihania uutisia! Nyt viimeistään on tälläkin vilukissalla hyvä syy alkaa odottaa talvea ja aivan erityisesti helmikuuta, sillä Sarandia on ilmoittautunut mukaan näytteilleasettajaksi vuoden 2015 Love Me Do -häätapahtumaan! *happydance*

Nämä messut ovat ensimmäiset, jonne Sarandian kanssa olen lähtemässä, joten innostusta on luonnollisesti vaikea kuvata sanoin. Suunnitelmia on mielessä valtavasti, enkä malta myöskään odottaa kaikkien teidän ihanien lukijoiden tapaamista. Toivottavasti siis nähdään 14.2. Turun ihanalla ja tunnelmallisella VPK-talolla!


Hääkukat omasta pihasta {Säästä!}

Hääjuhlien kukkiin uppoaa yllättävän paljon rahaa. Pelkästään morsiuskimppu voi kustantaa nopeasti lähemmäs kahta sataa euroa. Jos ruokailupöytiin, tarjoilujen oheen ja vaikka ulos haluaa vielä kauniita kukka-asetelmia, on lasku nopeasti kivunnut pilviin. Onneksi kukkien kasvattaminen ei ole tähtitiedettä ja vaivannäöllä voi säästää useamman satasen kukkabudjetista sekä tietysti saada upeat kukka-asetelmat häihinsä.

Miksi ihmeessä sitten kirjoitan kukkien kasvattamisesta syyskuussa? No siksi, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 


Aikataulu
Hääkukkien kasvattaminen voi kuulostaa näennäisen helpolta. Eri lajikkeilla on kuitenkin omat vaatimuksensa ja niiden kanssa on elettävä. Pioneja et saa enää elokuussa ja oman pihan ruusuista on turha haaveilla toukokuussa. Eri lajit kukkivat silloin kun kukkivat ja ikävä kyllä lajivalinnat on tehtävä sen mukaan mitä omien juhlien aikaan on kukassa. Kukkien kasvattaminen on myös aikataulutettua hommaa siinä mielessä, että eri lajikkeet vaativat erilaista kasvatusta. Esimerkiksi tulppaanit ovat kauniita keväthäiden koristajia, mutta ne tulee istuttaa jo syksyllä. Vastaavasti pionit voivat vaatia paljon pidemmän ajan tuottaakseen runsain määrin kauniita kukkia. Taimitarhalta ostettu ja kotipihaan istutettu pioni voi puhjeta todelliseen kukoistukseen vasta parin vuoden odottelun jälkeen. Jos häitänne vietetään parin vuoden kuluttua ja haluatte kasvattaa itse osan hääkukista, ei ole laisinkaan huono idea aloittaa kasvattamista jo nyt. Näin varmistatte tuottoisamman kukinnan.


Kuvassa: Pompon-daalia


Toimi ohjeiden mukaan
Monelle keväällä istutettavalle juurakolle suositellaan esikasvatusta esimerkiksi sisätiloissa ennen ulos siirtämistä yöpakkasten loputtua. Siirto ulos suoritetaan viikon tai kahden aikana viemällä kasvi aluksi ulos päiväksi. Esikasvatuksen lisäksi kannattaa noudattaa tarkasti kaikkia kasvatukseen liittyviä ohjeita, kuten oikeaa kasvusyvyyttä, kastelua ja lannoitusta. Nämä ohjeet takaavat mahdollisimman onnistuneen kukinnan. Erityisen tärkeää on noudattaa ohjeita oikean kasvupaikan suhteen. Älä kuitenkaan luota siihen, että jokainen ostamasi juurakko tai taimi tuottaa kukkaa. Hanki mieluummin useampi, jotta kukkia tulisi todennäköisemmin riittävästi. Jos et ole aivan varma kukinta-aikataulusta, voit istuttaa juurakot liukuvalla aikataululla. Näin varmistat sen, että ainakin jokin niistä tuottaa kukkaa häiden aikaan. 

Ota huomioon myös kasvien koko. Pienempien kasvien ja kesäkukkien kasvatus onnistuu hyvin parvekkeellakin ruukuissa, mutta jopa ihmisen mittaan kohoavia lajeja kannattaa valita harkiten. 



Kuvassa: Ruusu "Maria Theresia"



Ole innovatiivinen
Pitkävartisten ruusujen kasvattaminen ei onnistu istuttamalla kaupasta ostettu pensasruusu maahan. Sen sijaan esimerkiksi muhkeita kerrottuja ruusuja voi käyttää lasimaljoissa kelluvina kukkakoristeina. Jos taas haluat kasvattaa kukkia vähän, mutta tehokkaasti, valitse mahdollisimman suurikukkaisia lajikkeita. Esimerkiksi jättimäisistä daalioista ja liljoista saa näyttäviä kukkia, joista riittää yksinään jopa kimpuksi asti. Älä unohda myöskään "vihreitä", joita floristitkin lisäävät pöytäkimppuihin ja -asetelmiin tuomaan keveyttä ja täyttämään tyhjiä kohtia kukkien välissä. Peristeiset heinäkasvit ja kuunliljat tarjoavat usein koko kesäksi täytettä kimppuihin. Varhain keväällä ja myöhään syksyllä nämä voi korvata myös vaikkapa oksilla. Keltaisen värin ystävien kannattaa syyskesällä hyödyntää myös auringonkukkapellot, joista saa edulliseen hintaan poimittua juhlapöytien kaunistajat. Katso siis ympärillesi ja anna mielikuvituksen lentää. Saat upeat koristeet hääjuhliisi ja saatat säästää pitkän pennin. 


Kuvassa: Daalia "Lavender Perfection"

Miehet muistelevat hääpäiväänsä {Video}

Let's face it. Hääpäivä pyörii aika pitkälti sen ympärillä, mitä morsian ajattelee, haluaa ja miten hän näkee hääpäivänsä. Sulhaset jäävät usein morsianten varjoon - joskus omasta tahdostaan, joskus ihan vahingossa. Tämän perjantain missioksi suosittelenkin istumaan alas sulhasensa kanssa ja keskustelemaan siitä, mitä hän toivoo hääpäivältään ja miten hän lähestyvän hetken kokee.

Lisämaistiaisena kannattaa katsoa tämä koostevideo, jossa miehet muistelevat hääpäiväänsä, mutkia matkassa sekä päivän upeinta hetkeä. Ei varmasti tule yllätyksenä, että aivan samalla tavalla kuin morsiamet myös miehet voivat murehtia ulkonäköään tai kuvien epäonnistumista. Morsiamille hääpuku tuntuu olevan erityisen merkityksellinen, mutta aivan yhtä suurilla  tunteilla on latautunut miehen odotus ennen ensimmäistä näkyä tulevasta puolisosta. Ja kuten kaikki hyvät häävideot, tässäkin pätkässä tirautetaan pienet kyyneleet. 

Ihanaa perjantaita mussukat!


Kullankimallusta sulhaselle {DIY-viehe}




Tänä vuonna olen inspiroitunut syksystä monella tavalla, kuten Pinterest-seuraajani ovat saattaneet huomata. Kesä on ehkä Suomessa se suurin hääsesonkiaika, mutta syksy tarjoaa niin tunnelmallisia mahdollisuuksia ja ideoita, että se alkaa varmasti nostaa edelleen suosiotaan hääparien juhlapäivävalinnoissa. 

Syksyllä puutarha alkaa jo lakastua ja vetäytyä talven lepoon, mutta se ei tarkoita etteikö sieltä edelleen löytäisi hyviä materiaaleja DIY-projekteihin. Erityisesti kuivatuista kukista saa paljon mahtavia koristeita. Tänään toteutin kuivatuista kukista syyshenkisen vieheen sulhaselle. 

Valitsin kukiksi morsiusharsoa sekä söpön pallomaisia laukkaneilikoita. Kuivatut kukat spraymaalasin kultamaalilla, joka paitsi tasoittaa kukkien väriä ja luo niihin sopivasti loistoa myös tukee hauraita varsia ja terälehtiä. Sommitelma on näppärä sitoa yhteen aluksi esimerkiksi teipillä ja vasta sitten nauhalla. Näin säästyvät hermot ja viehe pysyy myös napakasti kasassa. 



Maailman ympäri {Hääbingouutuus}

Matkustaminen on yksi tällä hetkellä moneen menevään pariin vetoava hääteema. Yhteiset seikkailut maailmalla hitsaavat pariskuntia yhteen ja kasvattavat muistojen albumia usein myös ulkomailla tapahtuneiden kihlausten myötä. Matkailuteema on oivallinen myös sen metaforisen merkityksen vuoksi. Avioliitto kun on usein elämän suurimpia seikkailuja ja huimimpia matkoja! 

Seikkailumielellä suunnittelin ihkauuden matkailuteemaan sopivan hääbingopohjan Sarandian valmismallistoon. Kuumailmapallolla lentäminen jos jokin vaatii huimapäistä seikkailunhalua.





Hääbingon tilausohjeet löydät täältä!
Haluatteko hääbingon omissa hääväreissänne tai kaipaatteko hääbingopohjaan muita muutoksia? Tiedustele muutosmahdollisuuksia: sari @ sarandia.fi

Eilen esittelin syyshääaiheisen taulun Pinterestissä, joten tämän teeman kohdalla ei voi toimia toisin. Alla Sarandian matkailuaiheisia hääideoita Pinterestiin kerättynä. 

Nähdäänkö teidän häissänne matkailuun tai seikkailuun liittyviä yksityiskohtia? 




Falling in love

Huomenna on virallisesti syksyn ensimmäinen päivä, kun elokuu taipuu syyskuuksi. Sen kunniaksi kannattaa klikkailla itsensä ihailemaan upeita syyshäitä ja kenties jopa hakemaan ideoita ja inspiraatioita omiin häihinsä Sarandian Pinterest-sivuilta. Syyshäät ovatkin selkeästi nostaneet suosiotaan hääparien keskuudessa ja miksipä ei? Suomen syksyn upean räiskyvät värit, luonnonläheinen fiilis ja erilaisilla valonlähteillä luotu herkkä tunnelma vie kenet tahansa mennessään.

Kuinka moni teistä suunnittelee syyshäitä ja minkälaisten syksyisten ideoiden ympärille juhlasuunnittelunne rakentuu?


Rakkauden pitkäveto {Antti & Tiina}

Tämän suunnittelutyön esittelyä olen odottanut pitkään ja nyt elokuisten hääjuhlien jälkeen on aika paljastaa hieman pidemmälle viety versio vieraita viihdyttävästä pelistä. 

Hääpari otti minuun yhteyttä hyvissä ajoin ja toivoi juhliinsa kaksipuolista peliä otsikolla "Rakkauden pitkäveto". Tällä nimellä pelit ovat kulkeneet ainakin Palomiehen morsiamen häissä ja mielestäni idea on aivan ihana. Pelin etupuolella vieraat saivat skabailla hääbingon parissa ja toisella puolella terästää tietouttaan hääparia koskevan tietovisailun muodossa. Tuore rouva kertoikin vieraiden innostuneen peleistä ja visailun oikeita vastauksia oli pohdittu ahkerasti. 


Hääpari toivoi pelin tyyliin ripausta romantiikkaa sekä värinä beigeä. Lähtökohtana käytin jonkin verran hääkutsujen ilmettä, jota mukaillen lähdin toteuttamaan Rakkauden pitkävetoa näihin loppukesän häihin. Sarandia hoiti pelin suunnittelun sekä painatuksen. 




Onnea vielä kerran Antti ja Tiina! 

Toinen hääpäivä



Tänään meillä vietetään toista hääpäivää. Hurjaa, miten aika onkaan kulunut niin nopeasti. Näitä kuvia katsellessa on kiitollinen paitsi ihanista muistoista ja upeasta aviomiehestä myös kuluneesta kahdesta vuodesta. En haluaisi sanoa hääpäivän olevan elämäni paras päivä, sillä toisia omalla tavallaan upeita ja mahtavia päiviä on kertynyt tuon päivämäärän jälkeen lisää ja toivottavasti kertyy vastakin. Mutta kaunein tuo päivä on ollut monella tavalla ja sellaisena sen myös haluan muistaa. 

Eläkää siis hääpäivänne täysillä ja nauttikaa jokaisesta sekunnista. Vuosien kuluttua ne muistot valaisevat tällaisenkin synkän ja sateisen tuikitavallisen maanantaipäivän. <3
    






Rakkaudentäyteistä maanantaita toivottelee
Onnellinen rouva

Muutaman tuoreen rouvan mietteitä

Taas on kesäinen lauantai ja perhosia taitaa lennellä juuri nyt usean morsiamen ja sulhasen vatsassa. Blogimorsiamista on ainakin Pauliinan vuoro sujahtaa tänään pukuunsa ja astella alttarille. Onnea sinne ja tietysti kaikille muillekin elokuun yhdeksännen hääpareille! 

Moni blogimorsiamista on jo häänsä tanssinut ja häähuuman laskeuduttua on aika kerrata fiiliksiä ja ajatuksia hääpäivästä. Korppu pohdiskelee viikon takaisia häitään täällä ja Rouva Annikki pui hääpäivän mietintöjään täällä. Molemmat tekstit ovat erittäin hyvää luettavaa, joten kannattaa kurkata olivatpa omat häät sitten juhlittu tai vielä edessä päin. 



Rakkaudentäyteistä lauantaita murmelit! 

Kihlautumisen kynnyskysymykset

Kuluneen kesän aikana moni pari on jälleen pudottanut sormiinsa kihlasormukset. Vanhan sanonnan mukaan rakkaus voittaa kaiken, mutta avioliitto onkin sitten ihan eri juttu. Pitkässä parisuhteessa tunne siitä, että tulee ymmärretyksi, arvostetuksi ja rakastetuksi omana itsenään on se voima, joka pitää parisuhteen tiiviinä. Parisuhteessa on tietysti osattava tehdä rakastavia kompromisseja, mutta mitkä ovat kihlautumisen ja avioliiton kynnyskysymykset? Se Oikea tarkoittaa nimittäin käytännössä muutakin kuin intohimoista rakkautta. Tässä muutamia pointteja, jotka toimivat myös hyvinä keskustelunavauksina vakiintuvan parisuhteen alkutaipaleella. 






-Huumorintaju
Pitkään avioliitossa eläneet pariskunnat nimeävät huumorintajun yhdeksi pitkän liiton salaisuudeksi. Itselle ja elämälle on osattava nauraa. Huumorintajua on kuitenkin monenlaista ja erilaiset käsitykset huumorista ja käytännön vitseistä johtavat pidemmän päälle loukkaantumiseen ja ärsyyntymiseen, mikä rasittaa parisuhdetta. Yhteinen huumorintaju sen sijaan on rikastuttava voimavara, jolla pärjää pitkälle. Jos joku saa sinut nauramaan, ei hänestä kannata luopua.

-"Mennyt on mennyttä, sitä on turha kaivella." Ehkä niinkin, mutta avioliitto on niin vakava sitoumus, ettei siihen mahdu salaisuuksia ja tiedon pimittämistä. Salaisuudet myös hiertävät suhdetta salailijan itsensä puolelta, sillä pelko paljastumisesta on aina läsnä. Salaisuuksilla on lisäksi tapana tulla ilmi ennemmin tai myöhemmin ja aiheuttaa paljastuessaan epäluottamuksen ja petetyksi tulemisen tunnetta.

-Missä asutte? Kun vannoutunut kaupunkilainen kohtaa maalaiselämästä haaveilijan, ollaan pian törmäyskurssilla. Monet nuoret aikuiset asuvat erityisesti opiskelujen vuoksi kaupungissa, mutta on otettava huomioon, että työelämään siirtyminen ja lapsien hankinta vaikuttavat monien mielikuvaan unelmakodista. Kotiunelmien on syytä osua sopivasti kohdalleen sekä asuinmuodon että asuinalueen suhteen. Asuinpaikka vaikuttaa huomattavasti elämän mielekkyyteen, joten yhteinen suunnitelma ilman liian suuria kompromisseja kummankaan taholta on syytä löytyä tai vähintään toinen saattaa joutua heittämään unelmakotinsa roskakoppaan.

-Lapset
Ei yhtään, ehkä yksi vai kenties kokonainen lapsikatras? Lastenhankinta tai niiden hankkimatta jättäminen on monelle tulevaisuuden suunnitelmia pitkälle määrittävä asia. Toiseen ihmiseen ei kannata sitoutua toivoen tämän muuttavan joskus mielipidettään jälkikasvun lukumäärästä.

-Vapaa-aika
Sohvaperunan ja Duracell-pupun liitto saattaa pidemmän päälle turhauttaa molempia, mutta kaksi laiskottelijaakaan eivät elämässä pitkälle pötki. Myös vapaa-ajanviettotoiveiden olisi hyvä osua kohdalleen. Yhteiset harrastukset, kuten liikunta, mökkeily, matkailu tai remontointi tekevät parisuhteelle hyvää, mutta vain jos molemmat ovat kyseisestä aktiviteetista innostuneita. Oletteko tässä suhteessa sopivassa määrin samanlaisia ja erilaisia? Parisuhteen tulee olla voimavara, eikä energiasyöppö.

-Kodinhoito
Meillä kaikilla on erilaiset siisteyskäsitykset, se on varma. Yhteinen koti vaatiikin molemmilta osapuolilta sopeutumista ja vastuunkantoa sekä ymmärrystä erilaisista tavoista pitää kodin siisteyttä yllä. Unohtakaa ennakko-oletukset ja sopikaa selkeät molempia miellyttävät pelisäännöt kodinhoitoa ja siisteyttä koskevissa asioissa. Lattialla makaavat likaiset sukat eivät saa kaataa parisuhdetta, mutta niiden kantaminen pyykkikoriin puolison ilahduttamiseksi ei saa olla liian suuri ponnistus. 


-Joidenkin tutkimusten mukaan rahankäyttö aiheuttaa parisuhteissa eniten riitoja. Molempien täytyy olla tyytyväisiä siihen, miten kustannukset yhteisessä taloudessa jaetaan ja mihin rahat käytetään. Erityisen tärkeää on osata hankalassa taloustilanteessa etsiä tukea ja voimaa yhteistyöstä ja puolisosta sen sijaan, että annetaan rahavaikeuksien vaikuttaa negatiivisesti myös parisuhteeseen. 

-Mitkä ovat sinun henkilökohtaiset kynnyskysymyksesi? 
Kenenkään ei tulisi luopua elämänsä perusperiaatteista kompromissin vuoksi. Pohdi siis onko sinulla ideologisia, uskonnollisia, poliittisia tai elämänkatsomuksellisia arvoja, joista et ole valmis luopumaan. 


Millaisia kynnyskysymyksiä sinulla on parisuhteessa ja millaisia vinkkejä sinä antaisit kihlautumista suunnitteleville? Nuorempana oma kauhuskenaarioni oli rakastua eläinallergikkoon. Valinta rakkauden ja rakkaiden lemmikkien välillä olisi taatusti aiheuttanut suurta murhetta. 

Roihua polttavan kuumaa {Onnittelukortti hääparille}


Olin pari viikkoa takaperin vieraana serkkuni kesähäissä, joiden teema ei jäänyt kutsujen perusteella epäselväksi. Voimakasta ja dramaattista punaista tultaisiin taatusti näkemään näissä kemuissa. Emme olleetkaan kovin yllättyneitä, kun punainen kuului sekä morsiamen että sulhasen asukokonaisuuteen. Valkoisen pitsipuvun sijaan morsian oli rohkeasti luottanut tyyliinsä ja hehkui hääpäivänään kokopunaisessa puvussa. Sulhanenkaan ei jäänyt kakkoseksi punaisessa kauluspaidassaan ja metallikoristeisissa kengissään. Vau! 

Itselläni on usein tapana (ei ehkä niin yllättävästi) tehdä onnittelukortit juhliin itse ja tällä kertaa halusin suunnitella kortin, joka istuisi häiden teemaväreihin ja säilyisi toivottavasti häiden jälkeen vaikkapa jääkaapin ovessa tai peräti kehyksissä tekstitauluna. Kortin pääosassa oli nimittäin Anna-Mari Kaskisen kyyneleitä nostattavan ihana rakkausruno, joka sopi tälle parille kuin nakutettu. Punaista roihua polttavan kuumaa. En ole tainnut tätä vielä kertaakaan lukea ilman silmäkulmien kostumista. 

Onnea vielä kerran E ja M! 

Kuokkavieras ja polttaripaljastus {Toimivan hääbingon suunnittelu osa II}

Kirjoittelin jo maaliskuussa hääbingon suunnittelusta ja tilaamisesta tässä postauksessa, mutta haluan nyt hieman jatkaa aiheesta. Monet tuntuvat pohtivan erityisesti bingopelin helppoutta tai vaikeutta tekstejä valitessaan, eikä kaikille tekstien keksiminenkään ei ole helppoa, joten olen liittänyt postaukseen melko laajan listan erilaisista tekstivaihtoehdoista. 





Hääbingoruudukon tekstit kannattaa valita persoonallisiksi ja vaihteleviksi. Hyvänä ohjenuorana voisi pitää ruudukkotekstien valitsemista niin, että joukossa on ainakin 10-15 melko vaikeaa ruutua, jotka liittyvät esimerkiksi tiettyyn henkilöön, tekemiseen tai tapahtumaan. Loppuihin ruutuihin voi valita tekstejä, jotka tulevat ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä tapahtumaan tai joiden tapahtumista vieraat voivat itse edesauttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi "hääpari suutelee", "tanssia paljain jaloin" tai "boolimalja tyhjenee". Myös harrastuksiin, työhön tai häiden teemaan liittyvät tekstit tekevät hääbingosta kivalla tavalla hääparin näköisen.

Aktivoivat bingoruudut eivät nekään saa olla liian helppoja, sillä niiden toteuttaminen ei vaadi vierailta vaivannäköä. "Joku kommentoi säätä" - tai "joku juo" -tyyliset ratkaisut eivät innosta ihmisiä todella pelaamaan hääbingoa ja niiden helppouden vuoksi bingovoittajia kertyy nopeasti ennen kuin peliä on ehditty kunnolla edes aloittaa. Sen sijaan häävieraiden tuntemiin ihmisiin liittyvät tai vieraiden omaa aktiivisuutta vaativat tekstit herättävät helposti kilpailuinnon. "Joku esittää hääparille runon" tai "hääpari yllätetään" antavat vieraille mahdollisuuden omalla toiminnallaan kerätä bingopisteitä. Seuraukset voivat olla aika hauskoja. Usein vieraat päätyvätkin käyttämään hoksottimiaan kerätäkseen bingopisteitä, joten joskus pieni tuomarointi on tarpeen. Pelin on tarkoitus olla ennen kaikkea hauska, joten turhaa ryppyotsaisuutta on kuitenkin hyvä välttää.

Hääbingotekstit kannattaa valita myös niin, etteivät mahdolliset tapahtumat sijoittuisi aivan juhlien loppuun, vaan bingon pelaamisen aikana (ruokailu ja muu ohjelma) tulisi melko paljon hääbingoon liittyviä tapahtumia. Tällöin vieraiden mielenkiinto peliin pysyy yllä.

Mitä hääbingoruudukon teksteiksi voisi sitten laittaa? Tässä löyhästi vaikeusasteittain luokiteltuja ehdotuksia. Osaan on merkattu vaihtoehdoiksi useampi henkilö tai toiminta. Valitse juuri teidän häihinne sopivin.


Varmoja nakkeja

Häävalssi tai häätanssi
Sulhanen riisuu takkinsa
Morsiamen-, sulhasen, -anopinryöstö
Anoppi/sulhanen/morsian kyynelehtii
Anoppi/appi pitää puheen
Morsian/sulhanen nauraa
Vessajono
Nenäliina!
Puhe naurattaa
Puhe itkettää
Hääpari yllättää
Hääpari suutelee
Hääpari suutelee uudelleen
Hääpari tanssii hitaan
Ilonkyyneleitä!
Jokeriruutu esim. sydän tai tähti



Hupsista! Vähän vaikeampia

Joku läikyttää
Joku astuu laahukselle
Morsian kompastuu helmaansa
Piilopullo kiertää
Piilopullo paljastuu
Piilopullo tyhjenee
Karvainen vieras
Kuokkavieras
Sulhanen vaimottelee
Kaaso nappaa kimpun
Kaaso/bestman flirttailee
Bestman nappaa sukkanauhan
Kaaso/bestman pelastaa tilanteen
Kaaso/bestman juoksee
Morsian riisuu kenkänsä
Morsian vaihtaa kenkänsä
Sulhanen on kadoksissa
Morsian on kadoksissa
Reikä sukkahousuissa
Sulhanen luopuu solmiostaan
Tekniikka pettää
Naurunremakka
Sikari



Haluatteko aktivoida häävieraita?

Thriller
Gangnam Style
Tiputanssi
Dirty dancing
Lapset valtaavat tanssilattian
Mummo/anoppi/kaaso joraa
Tanssia paljain jaloin
Yhteislaulu
Facebook-päivitys häistä
Instagram!
Selfie!
Polttarimuisto
Polttaripaljastus
Lapsuusmuisto sulhasesta/morsiamesta
Appiukko kertoo kalatarinan/vitsin tms
Hääparille esitetään runo/laulu/rap/tanssi tms
Boolimalja tyhjenee
Herkkubuffet tyhjenee
Hääpari yllätetään
Sormuksia ihastellaan
Bestman yrittää iskeä kaason
Kaaso/bestman laulaa/räppää/tanssii tms
Kravatti otsalla
Hääparin lemmikki mainitaan


Sarandiasta tilattaviin hääbingopohjiin mahtuu 25 tekstiä/ruudukko. 

Hauskaa hääbingoilua!

Polttariohjelmana puhe rakkaallesi {Tuloste}

Viikonloppuna bongasin netin ihmeellisestä maailmasta hauskan mad lips -idean, jonka ehdottomasti halusin toteuttaa teille suomeksi. Kyseessä on polttariohjelma, jossa polttarisankarin tulee luetella vaadittu määrä erilaisia sanoja, joilla sitten täydennetään valmiiksi laadittu puhe hänen tulevalle puolisolleen. Tarkoituksena on totta kai saada aikaan koomisia lauseita ja mielleyhtymiä, eikä polttarisankari näin ollen tiedä mihin tarkoitukseen hänen luettelemansa sanat tulevat. Puheen voikin sitten ohjelmanumerona esittää myös häissä... mikäli se on yhtään painokelpoinen. Kaikkihan riippuu polttarisankarin mielenliikkeistä sanoja keksiessä!







Tulosteessa polttarisankarilta pyydettävät sanat ovat perusmuodossa, mutta ne vaativat hieman asiayhteyteen taivuttamista ja aikamuotojen muuttamista, joten kirjoitusasun kanssa kannattaa olla tarkkana. Kuulisin myös mielelläni millaisia puheita morsiamet ja sulhot ovat toisilleen muodostaneet. Postia tästä ja muista tulosteistani tositehtävissä saa lähetellä osoitteeseen sari (a) sarandia.fi. Kaikki posti ilahduttaa! :)




Klikkaa isommaksi


Tulostetta saa kopioida vapaasti yksityiseen käyttöön. Kaupallinen käyttö kielletty. Kunnioitathan alkuperäisen tekijän työtä, etkä levitä kuvia omissa nimissäsi. Kuvat on käytettävä alkuperäisessä muodossaan ja niiden muokkaaminen ja rajaaminen on kiellettyä.