Hääparien pahin pelko lienee se, että jotain menee hääpäivänä hyvin pahasti pieleen. Tämä tietysti ilmenee toistuvina hääpainajaisina, joissa unohdetaan lähettää kutsut vieraille, myöhästytään häistä vähintään viisi tuntia, etsitään kuumeisesti kadonnutta hääpukua ja astellaan lopulta alttarille isoäidin kylpytakissa.
Painajaiset kuulemma kehittävät ihmisen selviytymiskykyä haastavissa ja vaarallisissa tilanteissa, joten ehkäpä hääpainajaisillakin on jonkinlainen funktio hääsuunnitteluprosessissa ja hääpäivään valmistautumisessa. Olen kuitenkin todella iloinen, ettei mieleeni juolahtanut seuraavan häämokavideon ensimmäinen pätkä, kun nousin itse vihkipapin eteen merenrantalaiturille tulevan aviomieheni viereen ja tajusin, että kenkäni korko juuttui napakasti laiturilautojen väliin. Papin ensimmäiset puheet saattoivat kaikua kuuroille korville, kun leveiden helmojeni suojissa kiskoin jalkaani vapaaksi. Kukaan ei onneksi huomannut mitään ja sain kuin sainkin jalkani vapautettua katalan laiturin kahleista, mutta hetken aikaa mietin kyllä kuumeisesti mitä teen siinä vaiheessa, kun alttarilta pitäisi lähteä kävelemään käsikynkässä. Siinä olisi saattanut olla tuhkimot aika lähellä. Liian kovalla riuhtomisella olisin myös voinut päätyä virkistävälle uinnille, joten tuuria taisi olla matkassa tällä morsiamella.
Mikä onkaan tarinan opetus? Voit pelätä ja jännittää, jopa ennakoida, mutta vahingot eivät tule kello kaulassa ja kaikesta selviää huumorilla. Ja vaikkapa nauramalla harjoitusmuotoisesti näille mokille!
Millaisia hääpainajaisia sinä olet nähnyt?
