Mistä sen tietää...

Lueskelin jokin aika sitten vanhoja hääaiheisia postauksia toisen blogini, Villi Varpusen, puolelta ja silmiini osui eräs kirjoitus, joka tuntui taas ajankohtaiselta. Tuossa aika tarkalleen kolme vuotta sitten julkaistussa kirjoituksessa pohdin pareihin kohdistuvia odotuksia ja tiedustelin lukijoiden ajatuksia siitä, mikä on hyvä aika mennä kihloihin tai naimisiin. Ja sitä kuinka hyvin se toteutuu omalla kohdalla. Tekstin kommenttiboksissa käytiin hyvää keskustelua aiheesta ja yllättäen monella lukijalla oli aika napakka henkilökohtainen käsitys siitä millainen on sopiva rytmi parisuhteen etenemiselle.

Omakohtaisesti voin sanoa, että elämä on ehtinyt ravistella ainakin parisuhteisiin liittyviä ajatuksia. Kuluneet  kuusi vuotta ovat heittäneet meikäläistä melkoisella vauhdilla elämänvaiheesta toiseen ja olen onnellinen, että kerrankin uskalsin heittäytyä ja unohtaa ajatukset siitä miten "pitäisi toimia". Ihan sama, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että teen elämäni suurimman ostoksen, omakotitalon, vain vuoden seurustelun jälkeen. (Ihan hullua. Viimeksi eilen kauhisteltiin tätä miehen kanssa.) 

Samalla olen tietoisesti lopettanut muiden parisuhdevalintojen tuomitsemisen. Aina voi ihmetellä, mutta kritisointi on turhaa, sillä vain parisuhteen osapuolet todella tietävät, mitä suhteessa tapahtuu. Onhan se myönnettävä, että aika monen läheisenkin ihmisen suhdekoukerot vaikuttavat vähintäänkin hämmentäviltä sivustaseuraajan silmin, mutta sellaista elämä on. 

Olen edelleen sitä mieltä, että minä ja mieheni menimme naimisiin melko nopeasti ja melko nuorina. Hääpäivänä seurustelua oli takana päälle kaksi vuotta ja ikää 23 ja 24 vuotta. Emme ole katuneet valintojamme sekuntiakaan ja se on mielestäni merkki siitä, että jokainen meidät tähän pisteeseen tuonut ratkaisu on ollut oikea ja hyvä. Joku sanoisi, että eihän näin nopealla aikataululla ole edes oppinut tuntemaan ihmistä, jonka kanssa alttarille astelee. Minä taas kysyn, että tunnemmeko me koskaan toista ihmistä tarpeeksi hyvin? Richard Needham on sanonut, ettemme mene naimisiin vain yhden ihmisen kanssa, vaan peräti kolmen; sen ihmisen, jonka kuvittelemme olevan puolisomme, sen ihmisen, joka puolisomme todella on sekä sen ihmisen, joka hänestä tulee (osittain seurauksena siitä, kenen kanssa hän on naimisissa). Olemme siis aina toinen toisillemme vähän kuin sikoja säkissä. Sellaisia söpöjä possusia, joista ei ole ihan varma millaisia niistä kasvaa. Tämä onkin varmasti yksi avioliiton karikkopaikoista. Meidän täytyy oppia hyväksymään se ihminen, joka puolisostamme tulee ja toisaalta meidän on lakattava olettamasta, ettei hän koskaan muutu. 

Rohkeus. Sitä avioliitossa vaaditaan mielestäni eniten. Rohkeutta luottaa toiseen ja omaan itseensä, rohkeutta jakaa itsensä (myös ne rumat puolet), rohkeutta ottaa vastuu omista teoista ja ennen kaikkea rohkeutta rakastaa itseään ja puolisoaan kaikessa epätäydellisessä ihanuudessa. 

Millaisia ajatuksia tai odotuksia sinulla on avioitumisesta ja sen aikataulusta?

Kihlautumisen kynnyskysymykset

Kuluneen kesän aikana moni pari on jälleen pudottanut sormiinsa kihlasormukset. Vanhan sanonnan mukaan rakkaus voittaa kaiken, mutta avioliitto onkin sitten ihan eri juttu. Pitkässä parisuhteessa tunne siitä, että tulee ymmärretyksi, arvostetuksi ja rakastetuksi omana itsenään on se voima, joka pitää parisuhteen tiiviinä. Parisuhteessa on tietysti osattava tehdä rakastavia kompromisseja, mutta mitkä ovat kihlautumisen ja avioliiton kynnyskysymykset? Se Oikea tarkoittaa nimittäin käytännössä muutakin kuin intohimoista rakkautta. Tässä muutamia pointteja, jotka toimivat myös hyvinä keskustelunavauksina vakiintuvan parisuhteen alkutaipaleella. 

-Huumorintaju
Pitkään avioliitossa eläneet pariskunnat nimeävät huumorintajun yhdeksi pitkän liiton salaisuudeksi. Itselle ja elämälle on osattava nauraa. Huumorintajua on kuitenkin monenlaista ja erilaiset käsitykset huumorista ja käytännön vitseistä johtavat pidemmän päälle loukkaantumiseen ja ärsyyntymiseen, mikä rasittaa parisuhdetta. Yhteinen huumorintaju sen sijaan on rikastuttava voimavara, jolla pärjää pitkälle. Jos joku saa sinut nauramaan, ei hänestä kannata luopua.

-"Mennyt on mennyttä, sitä on turha kaivella." Ehkä niinkin, mutta avioliitto on niin vakava sitoumus, ettei siihen mahdu salaisuuksia ja tiedon pimittämistä. Salaisuudet myös hiertävät suhdetta salailijan itsensä puolelta, sillä pelko paljastumisesta on aina läsnä. Salaisuuksilla on lisäksi tapana tulla ilmi ennemmin tai myöhemmin ja aiheuttaa paljastuessaan epäluottamuksen ja petetyksi tulemisen tunnetta.

-Missä asutte? Kun vannoutunut kaupunkilainen kohtaa maalaiselämästä haaveilijan, ollaan pian törmäyskurssilla. Monet nuoret aikuiset asuvat erityisesti opiskelujen vuoksi kaupungissa, mutta on otettava huomioon, että työelämään siirtyminen ja lapsien hankinta vaikuttavat monien mielikuvaan unelmakodista. Kotiunelmien on syytä osua sopivasti kohdalleen sekä asuinmuodon että asuinalueen suhteen. Asuinpaikka vaikuttaa huomattavasti elämän mielekkyyteen, joten yhteinen suunnitelma ilman liian suuria kompromisseja kummankaan taholta on syytä löytyä tai vähintään toinen saattaa joutua heittämään unelmakotinsa roskakoppaan.

-Lapset
Ei yhtään, ehkä yksi vai kenties kokonainen lapsikatras? Lastenhankinta tai niiden hankkimatta jättäminen on monelle tulevaisuuden suunnitelmia pitkälle määrittävä asia. Toiseen ihmiseen ei kannata sitoutua toivoen tämän muuttavan joskus mielipidettään jälkikasvun lukumäärästä.

-Vapaa-aika
Sohvaperunan ja Duracell-pupun liitto saattaa pidemmän päälle turhauttaa molempia, mutta kaksi laiskottelijaakaan eivät elämässä pitkälle pötki. Myös vapaa-ajanviettotoiveiden olisi hyvä osua kohdalleen. Yhteiset harrastukset, kuten liikunta, mökkeily, matkailu tai remontointi tekevät parisuhteelle hyvää, mutta vain jos molemmat ovat kyseisestä aktiviteetista innostuneita. Oletteko tässä suhteessa sopivassa määrin samanlaisia ja erilaisia? Parisuhteen tulee olla voimavara, eikä energiasyöppö.

-Kodinhoito
Meillä kaikilla on erilaiset siisteyskäsitykset, se on varma. Yhteinen koti vaatiikin molemmilta osapuolilta sopeutumista ja vastuunkantoa sekä ymmärrystä erilaisista tavoista pitää kodin siisteyttä yllä. Unohtakaa ennakko-oletukset ja sopikaa selkeät molempia miellyttävät pelisäännöt kodinhoitoa ja siisteyttä koskevissa asioissa. Lattialla makaavat likaiset sukat eivät saa kaataa parisuhdetta, mutta niiden kantaminen pyykkikoriin puolison ilahduttamiseksi ei saa olla liian suuri ponnistus. 

-Joidenkin tutkimusten mukaan rahankäyttö aiheuttaa parisuhteissa eniten riitoja. Molempien täytyy olla tyytyväisiä siihen, miten kustannukset yhteisessä taloudessa jaetaan ja mihin rahat käytetään. Erityisen tärkeää on osata hankalassa taloustilanteessa etsiä tukea ja voimaa yhteistyöstä ja puolisosta sen sijaan, että annetaan rahavaikeuksien vaikuttaa negatiivisesti myös parisuhteeseen. 

-Mitkä ovat sinun henkilökohtaiset kynnyskysymyksesi? 

Kenenkään ei tulisi luopua elämänsä perusperiaatteista kompromissin vuoksi. Pohdi siis onko sinulla ideologisia, uskonnollisia, poliittisia tai elämänkatsomuksellisia arvoja, joista et ole valmis luopumaan. 

Millaisia kynnyskysymyksiä sinulla on parisuhteessa ja millaisia vinkkejä sinä antaisit kihlautumista suunnitteleville? Nuorempana oma kauhuskenaarioni oli rakastua eläinallergikkoon. Valinta rakkauden ja rakkaiden lemmikkien välillä olisi taatusti aiheuttanut suurta murhetta. 

Sika säkissä alttarilla

Medar kirjoitti osuvasti blogissaan Elämäni päivä odotuksista ja epäilyksistä, joita ihmisillä on elämänmittaiseen parisuhteeseen. Olen huomannut itsekin, että etenkin nuorten aikuisten ajatusmaailmassa on yhä useammin omaksuttu ajatus siitä, ettei yhden ihmisen tarvitse, eikä edes kuulu täyttää kumppanin kaikkia tarpeita. Tässäkin lauseessa tulee jälleen ilmi se, miten omat tarpeet ja niiden täyttyminen asetetaan hyvän parisuhteen mittapuuksi. Hyvässä parisuhteessa oikea kumppani tekee sinut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Kaunis mantra, mutta aikamoinen satu. Parisuhteessa (avioliitosta puhumattakaan) ei aina ole kyse omista tarpeista, haluista ja toiveista. Siinä kun on se toinenkin ihminen, hyvinä ja pahoina päivinä, ja teidän yhteisenä tehtävänä on pitää huolta parisuhteen onnellisuudesta. Toisinaan se vaatii sitä, että omat tarpeet, halut ja toiveet on sysättävä syrjään. Kukapa niin haluaisi tehdä? On paljon helpompaa heittää hanskat tiskiin ja todeta, että asiat nyt vain menivät pieleen, eikä tuo ihminen ollut oikeasti minua varten. Peiliin katsominen ei kannata, sillä sieltä saattaisi paljastua jotakin ikävää omasta osallisuudesta tapahtuneeseen. 

Naimisiinmeno on siitä pelottavaa puuhaa, että alttarilla sanot "tahdon" paitsi ihmiselle vieressäsi myös ihmiselle, joka hän on kymmenen, kolmenkymmenen ja viidenkymmenen vuoden päästä. Kuka voi sanoa voivansa ennustaa millainen puoliso tai edes itse on näin pitkän ajan kuluttua? Ainoa varma asia on, että meistä jokainen muuttuu. Vihkijän edessä nököttääkin oikeastaan vain kaksi suloista sikaa säkissä autuaan tietämättöminä tulevasta ja niin sen kuuluu ollakin. Sitä on usko rakkauteen ja usko asiaan nimeltä "me".

Meitä, persoonallisuuttamme, tarpeitamme ja toiveitamme muovaavat paitsi kokemukset myös ihmiset ympärillämme, eikä oma puoliso suinkaan vähiten. Loppujen lopuksi olemme kuitenkin itse vastuussa valinnoistamme ja niistä lupauksista, jotka aiomme pitää. Epäröinnin kynnyksellä on hyvä kysyä itseltään ovatko minun tarpeeni suurempia kuin parisuhteen tarpeet ja onko minulla oikeus laittaa omani niiden edelle? Tekisikö puolisoni niin?
Nämä asiat ovat vaikeita ja kompastuskivet vaihtelevat parisuhteesta toiseen. En kuitenkaan usko, että täydellistä parisuhdetta on olemassakaan. Aika lähelle kuitenkin päästään, jos kaksi ihmistä työskentelee yhdessä, yhteisillä säännöillä ja samassa tiimissä yhteisen asian eteen. Luulenpa, että pitkä parisuhde muistuttaa vuorikiipeilyä. Se on pelottavaa, raskasta, vaikeaa, mutta aivan uskomattaman hienoa ja palkitsevaa.