Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyselyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyselyt. Näytä kaikki tekstit

Pitsi jyrää vuonna 2014 - Hääpukukyselyn tulokset

Hääpukukysely 2014 on nyt vihelletty poikki ja on aika ruotia teidän vastauksianne. Hajontaa löytyi luonnollisesti jonkin verran, mutta myös selkeitä trendejä morsianten pukeutumisessa oli nähtävissä. 





Maailmalla kohuttu 1920-luvun tyyli ei selkeästikään ole meitä suomalaisia paljon lämmittänyt, sillä neljästäkymmenestäneljästä vastauksesta vain yksi määritteli tyyli-inspiraatiokseen tuon aikakauden. Aikakausivaikutteet eivät muutenkaan tuntuneet herättävän määrittelynhalua, sillä suosituin näistä, vintagehenkisyys, sai sekin vain kolmetoista ääntä. Näyttää siis siltä, että tietynlainen ajattomuus on kuitenkin läsnä monen morsiamen puvussa sen sijaan, että haettaisiin tietoisesti samastumista johonkin tyylilliseen ajankohtaan.

Puvun malleista suosituin oli perinteinen A-linja, joka kieltämättä sopii monelle suomalaiselle vartalolle hyvin. Perinteinen leveä helma myös ruletti häätyylissä. Moni oli myös valinnut puvun, jossa on avoin tai läpikuultava selkämys. Odotankin innolla, että näitä pukuja tullaan näkemään ensi vuoden hääkuvissa.

Hääpukukyselyn kirkkain tähti oli kuitenkin jo pari vuotta häätyylissä ihastuttanut pitsi. Kyselyyn vastanneista peräti 61 prosenttia ilmoitti pitsin hääpukunsa materiaaliksi. Aikamoinen tulos! 

Tämän kyselyn pohjalta voisi todeta, että suomalaisilla morsiamilla on omat mielipiteensä hääpukutrendeistä, eikä maailman muotituulet niitä paljon hetkauta. Ainakaan 1920-luvun henkiset kapeahelmaiset puvut ja värit eivät saaneet kovin monta ääntä tässä kyselyssä. Mistä luulette tämän johtuvan? Olemmeko me suomalaiset oman tiemme kulkijoita, jotka etsivät ensisijaisesti omalle kropalle ja persoonalle passelia pukua, jolla ei turhaan pyritä räväyttämään vai olemmeko me arkoja pukeutujia jopa hääpäivänä? Kaipaatteko suomalaiseen morsiustyyliin jotain uutta vai ovatko suomalaismorsiamet jo nyt tyylinsä taitajia?





Elävää kuvaa tutoriaaleihin?

Mukavaa alkavaa viikkoa sateesta huolimatta!

Uuden viikon kunniaksi tulin kyselemään mitä mieltä olette eräästä blogiuudistuksesta, jota olen mielessäni pyöritellyt jo jonkin aikaa. Osaa tutoriaaleista on melko hankalaa ja työlästä kuvata kameralle tavalla, joka tekisi ohjeesta mahdollisimman helpon ja ymmärrettävän. Olenkin miettinyt videopostauksia vaihtoehtona perinteisille tutoriaalipostauksilleni. Miltä kuulostaisi? Katsoisitko välillä tutoriaaleja mieluummin videomuodossa vai kannatatko pitäytymistä vanhoissa tutuissa kaavoissa? Täysin videopostauksiin ei Projektina häissä kuitenkaan siirryttäisi, vaan lähinnä silloin kun audiovisuaalinen formaatti tuntuisi palvelevan kuvaa ja tekstiä paremmin tutoriaalin tavoitteita.  





 
Lykkäsin sivupalkkiin kyselyn, johon voi käydä klikkaamassa oman kannanottonsa, mutta myös kommenttiboksiin saa tavalliseen tapaan jättää äänensä.
 




Juhlapaikkakysely

Tähän aikaan vuodesta suurimmalla osalla vuoden morsiuspareista on jo juhlapaikka varattuna. Nyt onkin siis hyvä hetki ottaa selvää mitkä asiat merkitsevät eniten siinä vaiheessa, kun täydellistä juhlapaikkaa etsitään. Sivupalkista löytyykin kysely, johon toivoisin sekä juhlapaikkansa jo löytäneiden että sitä edelleen etsivien vastaavan. Siispä...

Kuinka suuri juhlaseurueenne on? Kuinka kaukana juhlapaikka saa sijaita vihkipaikalta? Vai vihitäänkö teidät itse juhlapaikalla? Mitkä ovat teille ehdottomia vaatimuksia, joista ette suostu joustamaan? Etsittekö maalaistunnelmaa vai kaupunkifiilistä? Onko oma juomatarjoilu ehdoton? Klikkaa omat vastauksesi sivupalkissa! Kommenttiboksi vastaanottaa mieluusti myös kuvailuja siitä millainen olisi juuri sinun mielestäsi unelmien juhlapaikka!



Inspiroivaa hääsuunnitteluviikonloppua!