Polttaristressiä? {Huolettomien polttareiden ABC}

Hääjärjestelyt aiheuttavat silloin tällöin hääpareille hammastenkiristystä, mutta hääjuhlien ohella on myös toinen erityinen päivä, joka saa monissa morsiamissa ja sulhasissa aikaan huolta, epäilyksiä ja toki myös innokasta odotusta. Polttaripäivä kun voi osua kohdalle melkein milloin tahansa. 

Hääblogeja ja keskustelupalstoja kauemmas ei tarvitse mennä huomatakseen, miten paljon polttareiden eri aspektit saattavat aiheuttaa morsiamille ja sulhasille päänvaivaa ja jopa harmia. Tyypillinen pelko monille on se, ettei kukaan ystävistä tule järjestäneeksi polttareita itselle tai tulevalle puolisolle. Jos polttarit ovat kuitenkin tulossa, epäilyttää päivän sisältö ja ohjelma suurinta osaa polttarisankareista. Myös vieraslista ja juhlan ajankohta murehdituttavat monia. Polttareiden järjestäjät vastaavasti hermoilevat... täysin samojen asioiden kanssa. 

Polttarit ovat siinä mielessä paradoksaalinen juhla, että kaiken tulisi olla juhlittavalle morsiamelle tai sulhaselle täysi yllätys. Polttarit kuuluvat kuitenkin kiinteästi suomalaiseen hääperinteeseen, joten jokaisella häitään suunnittelevalla on varmasti jonkinlainen ajatus siitä millaiset polttarit itse haluaisi. Joskus nämä odotukset törmäävät kuitenkin pahasti polttarijärjestäjien suunnitelmien kanssa ja jälki voi olla kovin rumaa. Pahimmat tarinat kertovat jopa peruuntuneista häistä ja rikkoontuneista ystävyyssuhteista. Erilaiset kauhukertomukset eivät kuitenkaan auta onnituneiden polttareiden järjestämisessä, mutta muutama vinkki rouvan taskusta kyllä löytyy polttaristressin kitkemiseksi sekä hääparilta että polttareiden järjestäjältä.








Polttareiden järjestäjä

Perinteisesti kaaso tai bestman vastaa myös polttareiden järjestämisestä. Tämä on hyvä pitää mielessä kaasoa ja bestmaniä valittaessa, sillä se parhain ystävä ei välttämättä olekaan välttämättä koordinointikykyisin ihminen ja suurin hääintoilija. Intoa ja organisointitaitoa polttareiden järjestämisessä nimittäin vaaditaan. Kannattaa siis harkita kahden tai useamman kaason ja bestmanin valitsemista, mikäli se tuntuu tarpeelliselta ja kertoa heille, että heitä on olemassa useampi juuri tehtävien jakamisen helpottamiseksi. Usein paras organisoija nappaa itselleen luontevasti vetovastuun myös polttareiden järjestämisestä. 
   


Polttarivieraat

Polttareiden ajankohta saattaa rajoittaa usein vieraiden osallistumista. Monet morsiamet ja sulhaset toivovat kuitenkin usein ainakin tiettyjen vieraiden osallistumista tärkeään päivään. Toisella puolella Suomea asuvan parhaan ystävän tai sisaruksen osallistuminen voi tuntua päivän onnistumisen kannalta oleelliselta. Jotta tärkeimmät ihmiset eivät jää juhlista paitsi, voi olla hyvä idea huomaavaisesti välittää puolison kautta tieto toiveesta polttareiden järjestäjälle. Myös polttareiden järjestäjän kannattaa hyödyntää puolisoa tietokanavana. Häiden kutsuvieraslista on polttareiden järjestäjälle tärkeä väline, jotta polttarivieraita ei jää puuttumaan, eikä juhliin toisaalta kutsuta ihmisiä, jotka eivät ole hääkutsuakaan vastaanottaneet. 

Polttarivieraiden kesken on tärkeää jakaa ehdotuksia sekä päivän sisällöstä, aikataulusta että päivän kustannuksista. Hauskan päivän ei tarvitse tehdä satojen eurojen lovea osallistujien kukkaroon, joten aktiviteetteja valitessa on sovittava myös yhteinen budjetti, jotta kenenkään ei tarvitse jättää polttareita väliin rahatilanteen vuoksi. 
   


Polttareiden ajankohta

Polttariajankohdan kanssa ei oikeastaan voi olla liian aikaisin liikkeellä sen jälkeen, kun hääpäivä on tullut vieraiden tietoon. Erityisesti kesäaika on monelle kiireistä aikaa ja lähes jokaisena viikonloppuna tuntuu riittävän menoa kesän juhlien parissa. Polttarisankarilla saattaa olla myös vuorotyö, joka rajoittaa vapaiden viikonloppujen määrää. Polttareiden järjestäjän vastuulla onkin olla ajoissa suunnittelemassa ja varmistamassa sopiva ajankohta niin vieraiden kuin polttarisankarin näkökulmasta. Jälleen kerran puoliso on loistava tiedonlähde ja voi suorittaa polttareiden järjestäjän puolesta työkalenteriurkintaa.  

Polttareita ei kannata myöskään järjestää liian lähellä itse hääpäivää, ei ainakaan edeltävänä iltana. Jo pari viikkoa ennen häitä hääparilla saattaa olla niin paljon tehtävää, että yllättävät polttarit voivat aiheuttaa murhetta hääjärjestelyaikatauluihin. Lisäksi hyvissä ajoin järjestettävät polttarit tulevat varmemmin polttarisankarille yllätyksenä. 



Polttareiden ohjelma

Mitä siellä polttareissa sitten tapahtuu? Ja mitä tapahtuu puolison polttareissa? Paras tapa välttää pelko epäonnistuneista ja ohjelmaltaan sopimattomista polttareista on valita niiden järjestäjä oikein. Jälleen kerran hyvin valitut kaasot ja bestmanit ovat avainasemassa. He tuntevat hääparin huumorintajun ja hyvän maun rajat. He myös tietävät kuinka pitkälle vitsin voi viedä ja mikä on polttarisankarin käsitys hauskanpidosta. Polttareihin kuuluu toki aina vähintään pienissä määrin polttarisankarin kustannuksella hauskuttelu, mutta se tulee aina tehdä sankarin persoona huomioiden. Mikäli liiallinen nolaaminen tai hyvän maun rajojen ylittäminen pelottaa, on jälleen syytä avata sanallinen arkku joko oman puolison tai suoraan ystävien suuntaan.  

Jos liiallinen pilailu on polttareiden järjestäjien kompastuskivi, on liiallinen kontrolloinnintarve ehdottomasti polttarisankareiden ongelmana. Erityisesti morsiamet tuntuvat suunnittelevan polttarinsa valmiiksi ja asettavat odotuksena toivekuviensa mukaisesti hyvin korkealle. Unelmien polttareissa polttarisankari yllätettäisiin juuri tietyllä tavalla ja ohjelmassa olisi vain tiettyjä asioita kasvohoidoista tankotanssituntiin. Omia polttareitaan ei kuitenkaan tule suunnitella mielessään valmiiksi, sillä päivän ideahan on toteuttaa kaikki yllätyksenä polttarisankarille. Polttareiden järjestäjälle kontrollifriikki polttarisankari on varsinainen painajainen, joka tekee koko kunniatehtävästä epämiellyttävän. Yli-innokkaalle polttarisankarille voi myös tarvittaessa ilmoittaa, ettei huolta tarvitse kantaa. Päivä suunnitellaan toki häntä varten, mutta järjestäjien ideoiden pohjalta.    

Polttarisankarin ei myöskään pidä musertua heti, jos ohjelma tai vierasmäärä vaikuttaa alkuun erikoiselta. Polttarisankarin huijaaminen on monesti osa päivän hupia ja lisää polttarivieraita saattaa liittyä mukaan päivän aikana. Ylipäätään rento ja avoin mieli on välttämätön päivän onnistumisen kannalta. Älä keskity liikaa siihen mitä päivältä odotat, vaan ole innolla mukana kaikessa mitä sinulle on järjestetty. Mökötys ja kiukuttelu eivät kuulu polttaripäivään kenenkään osalta.  


Mietityttääkö vielä jokin joko polttareiden järjestämisessä tai omissa polttareissa? Avun saat viskaamalla kysymyksesi kommenttiboksiin tai sähköpostiin sari (a) sarandia.fi
  

Joka morsiamen kauneusvinkit {Näin vältät kauneudenhoidon karikot hääpäivän kynnyksellä}

Rouva jakaa jälleen vinkkejään kauneudenhoidon suhteen. Viimeksi joulukuussa annoin ohjeita luonnolliseen kauneudenhoitoon ja nyt kesähäiden alla on hyvä muistutella myös muiden kauneudenhoitotuotteiden ja -tekniikoiden kompastuskivistä. Hääpäiväänsa varten on ehdottomasti lupa laittautua ihan erityisellä huolella hemmottelua unohtamatta, mutta jotta kauneudenhoidon tulokset aiheuttaisivat tyytyväisiä huokauksia peiliin katsoessa kauhunkiljahdusten sijaan, on muutama pointti hyvä pitää mielessä ennen kauneushoitolaan astumista.   

Koko kauneudenhoitorutiiniaan ei kannata laittaa uusiksi juuri häiden alla. Mitä tahansa uusia tuotteita ja kauneudenhoitotekniikoita käytätkin, älä kokeile niitä ensimmäistä kertaa hääviikolla. Esimerkiksi ripsienpidennyksissä ja geelikynsissä käytettävä akrylaatti voi aiheuttaa ärsytystä ja pahimmillaan allergisen reaktion, jonka seurauksena omat kynnet ja ripset voivat jopa irrota. Tällaisia harmeja et kaipaa juuri ennen häitäsi, joten testaa itsellesi uudet tuotteet hyvissä ajoin ennen h-hetkeä niiden sopivuuden varmistamiseksi.
 
Valitse meikkaajasi avulla sinulle sopiva huulipuna tai huulikiilto, jonka voit hankkia hääpäivää varten itsellesi omaksi. Näin sinulla on oma huulimeikki mukana koko hääpäivän, etkä ole täysin riippuvainen aamulla tehdyn meikin kestävyydestä.
 
Monet morsiamet etsivät meikki-inspiraatiota itselleen netistä. Älä valitse kuitenkaan kaikkein tumminta ja räväkintä iltameikkiä, ellet arkenakin meikkaa voimakkaasti. Hääjuhla alkaa usein jo päivällä vihkimisellä, joten tumma iltameikki saattaa näyttää liian raskaalta ja jopa maskimaiselta päiväauringon paistellessa. Ole varovainen myös meikkaustrendien kanssa, sillä ne varastavat helposti huomion itselleen. Monet meikkaajat myös suosittelevat klassisen heleää meikkiä, joka tuo esiin morsiamen oman kauneuden. Tällainen meikki kestää hyvin aikaa myös hääkuvissa. Valitse siis meikkisi voimakkuus ja värit tarkkaan juhlan luonteeseen ja omaan tyyliisi sopiviksi. 




Totuttele uusiin alusvaatteisiin ja kenkiin ennen häitä. Esimerkiksi uusien olkaimettomien tai korsettimaisten alusvaatteiden kanssa pelkkä sovittaminen ei riitä niiden toimivuuden varmistamiseksi, vaan alusvaatteita kannattaa pitää pidemmän aikaa päällä, jotta oikea istuvuus saadaan varmistettua. Et halua viettää hääpäivääsi tuskaillen kylkeesi painavien tai jatkuvasti valuvien rintaliivien kanssa. Sama juttu kenkien kanssa. Ne tulee sisäänajaa, jotta mahdolliset hiertymäpaikat paljastuvat ja saadaan korjattua ennen tärkeää päivää.
 
Ja viimeisimpänä vielä vinkki, jota olen ennenkin täällä hokenut. Kosteusvoide on jokaisen naisen paras ystävä. Käyttäkää kosteusvoidetta tunnollisesti ja muistakaa levittää sitä myös decolteelle. Monet hääpuvut ovat olkaimettomia, jolloin kaunis ja hoidettu iho pääsee oikeuksiinsa. Pitäkää myös huolta, että meikkaaja ottaa tämän huomioon ja ehostaa kevyesti myös decolteen.
 
Hääpäivänään saa ehostaa ja hemmotella itseään, mutta muista, että kauneutesi ei ole lopulta riippuvainen meikin, kosmetologikäyntien ja hampaidenvalkaisujen määrästä. Jokainen morsian hehkuu hääpäivänään, jos vain osaa heittäytyä nauttimaan hetkestä.

Kaikkien aikojen kosinta {Uusi tv-sarja}

Olettekos jo bonganneet Maikkarin mainoksen uudesta tositelevisiosarjasta, johon haetaan innokkaita kosijoita yllättämään kumppaninsa ikimuistoisella kosinnalla? Kaikkien aikojen kosinta hakee halukkaita esiintyjiä ohjelmaan juuri nyt täällä

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen kosinnan olevan kokonaisen televisiosarjan keskiössä. Sinänsä tositelevisiokosinnat eivät ole mitään uutta, mutta kokonainen yllättäviin ja huikeisiin kosintoihin keskittyvä sarja tuo jälleen jotain uutta hääohjelmien kirjoon. 

Kosintaohjelma herättää myös joukon uusia kysymyksiä. Luodaanko tällaisella sarjalla paineita meidän tavallisten ihmisten kosinnalle ja kihlautumiselle? Himmentääkö julkisuuden ja kameroiden loiste kihlautumisen omaa syvempää merkitystä kahden ihmisen lupautumisesta toisilleen? Vai onko tämä ohjelma vain ainutkertainen mahdollisuus tarjota kumppanille sellainen yllätys, joka ei muutoin olisi mahdollinen? Onko lukijoiden joukossa joku, joka voisi ajatella osallistuvansa ohjelmaan tai olisi voinut näin tehdä, ellei kihloja olisi jo vaihdettu? Ja tietysti se hauskin kysymys: Millaisen huikean yllätyskosinnan sinä järjestäisit kumppanillesi?

Itse jään ainakin mielenkiinnolla odottamaan ohjelmaa, vaikka se ristiriitaisia ajatuksia herättääkin. Suurilta tunteilta ohjelmassa nimittäin tuskin vältytään.




Rustiikkinen menu by Sarandia

Ulkona on ehkä tänään synkeän kostea ilma, mutta kevät on siitä huolimatta viime viikkoina ottanut tukevan niskaotteen meikäläisestä. Kevät alkaa myös näkyä suunnittelutöissä, joihin hiipivät kukat, ilmava kepeys ja rustiikkinen maalaistunnelma. Mieli kaipaa jo ilmassa tuoksuvaa kevätsadetta ja multaan uppoavia kumisaappaita.

Joko teillä on kevättä rinnassa ja kevätmorsiamilla perhosia vatsassa?




Rustiikkinen menu on saatavilla Sarandian valikoimista. Ota yhteyttä sari (a) sarandia.fi.