Meidän stoori {Ideoita}




Moni on viime viikkoina blogeissaan pohtinut tapoja esitellä häävieraille hääparin yhteistä taivalta ja tarinaa. Kaikki vieraat eivät välttämättä tunne paria niin läheisesti, että tietäisivät edes missä he ovat tavanneet tai mitä he harrastavat yhdessä. Ideana "meidän stoorin" esitteleminen tavalla tai toisella juhlapaikalla onkin mainio, sillä se on informatiivisuudessaan myös viihdyke vieraille. Tarinan voi halutessaan aloittaa jo muutamalla lapsuuskuvalla ja siirtyä ensikohtaamisen kautta kertomaan yhteiselosta muuttoineen ja reissuineen aina mahdollisiin uusiin perheenjäseniin (myös karvaisiin). Jos nyt voisin valita jotain toisin omien häiden kohdalla, toteuttaisin ehdottomasti tämän. 




Rakensin kaksi esimerkkiä yhteisen tarinan esittämiseksi "pyykkipoikaperiaatteella". Pienimuotoinen kuvagalleria toimii parhaiten, sillä se mahdollistaa useamman katselijan kerralla. Tarinan voi ripustaa esimerkiksi vanhaa ovea vasten tai yhdistää liitutauluun, jolloin lisätekstejä voi kirjoitella gallerian taustaan. Polaroid-malliset kuvat ovat käteviä, sillä alareunaan mahtuu näppärästi pieni kuvateksti.

Sarandia auttaa mielellään kuvagallerian rakentamisessa. Kaikki kuvissa näkyvät tuotteet on vuokrattavissa somistevuokraamosta.




Miten te esittelette yhteisen tarinanne häissä?

5 kommenttia:

  1. Varmaankin juuri jotain tämän tapaista ratkaisua käytetään, rakastan valokuvia ja niiden katselemista. Uskon, että se olisi vieraistakin mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvat ovat kyllä ihana tapa säilöä muistoja ja kertoa tarinoita. Ehkä juuri siksi valokuvat liittyvät hääjuhliin niin kiinteästi monellakin tapaa. :)

      Poista
  2. Kivan näköisiä ideoita :) Onko sulla polaroid kamera jolla oot ottanut kuvia vai saako tavallisista kuvista tilattua polaroid versioita? :) Näyttää meinaan superkivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Nämä kuvat on muokattu tietokoneella näyttämään polaroid-tyyppisiltä ja tulostettu kotitulostimella. :)

      Poista