Kuulumiset



Projektina häät -blogi on ollut kovin hiljainen viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka olenkin sitä välillä koittanut päivitellä. Jossain vaiheessa on kuitenkin aina myönnettävä se tosi asia, ettei kaikkea voi ehtiä. Tällä hetkellä aikaani vievät erityisesti verkkokauppa, harrastukset sekä toisen blogini ylläpitäminen. Niinpä olen päättänyt, ettei Projektina häät -blogi tule toistaiseksi päivittymään. Haluan lähettää erityisen kiitoksen kaikille lukijoille vuosien varrelta. Perustin Projektina häät -blogin informatiiviseksi innoittajaksi häitään suunnitteleville ja lähes 170 postausta myöhemmin voin todeta, että paljon asiaa on tullut jaettua. On ollut erityisen suuri ilo päästä seuraamaan myös monien hääparien matkaa alttarille. Rakkaudentäyteisiä hääblogejanne aion seurata myös jatkossa.

Tämä blogi siis hiljenee, mutta Hää- ja juhlapalvelu Sarandian FB-sivu päivittyy edelleen aktiivisesti hääaiheisilla jutuilla ja tuotevinkeillä, joten klikkailkaa itsenne sinne tykkääjäksi. Tässä vaiheessa vinkkaan myös, että hääbingot ja muut paperituotteet ovat siirtyneet myös Sarandian verkkokaupasta tuonne Facebookin puolelle, sillä nettikauppa palvelee jatkossa enemmän sisustustuotteillaan. Suunnittelen kuitenkin edelleen häiden paperituotteita, joten niistä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä suoraan sähköpostitse tai Facebookin kautta. Olen myös jokin aika sitten perustanut Instagram-tilin, jonne ilmestyy kuvavirtaa elämästäni ahkerasti, joten siellä kannattaa myös käydä kurkkimassa mitä valkoisessa puutalossa oikein tapahtuu. Hyvästejä en siis ole jättämässä, mutta tämä blogi saa nyt jäädä ainakin hetkeksi lepäämään. Nähdään siis jatkossa muilla kanavilla!

Rakkaudella,
Sari

P.S. Jätän blogin auki, joten häävinkit ovat edelleen luettavissa tulevaisuuden hääpareja varten.

4 kommenttia:

  1. Kiitos jakamistasi ideoista ja inspiraatioista! Kiitos myös siitä, että tänne blogiin saa vielä palailla myöhemminkin. Ihanaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle, että olet käynyt täällä kylässä! :)

      Poista
  2. Voi harmillista! Kiitos kuitenkin blogin annista tähän asti, on ollut ilo seurata! :) Jään seuraamaan toista blogiasi, meillä on muutto pian edessä ja kaikki sisustamiseen liittyvä inspiroi todella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ja tervetuloa tosiaan toiseen blogiin seurailemaan vähän toisenlaisia postauksia. :)

      Poista