Neuvoja valokuvaajan valintaan hääparin näkökulmasta

Sanonnan mukaan hääpäivästä jää jäljelle muistojen lisäksi vain puoliso, sormus - ja valokuvat. Valokuviin tallentuu parhaimmillaan koko hääpäivän tunnelma, joten niihin on syytäkin panostaa. Taidokkaan ja juuri hääparin omaan tyyliin sopivan hääpäivän fiilisten tallentajan valinta ei kuitenkaan ole välttämättä aivan helppo juttu. 


Panosta

Hääpäivän muistoihin on ihanampaa palata, kun käsissä on liuta upeita ja laadukkaita kuvia katsottavina. Hääpäivänä pari on usein erityisen kaunis ja onnellinen, joten miksi tätä huumaa ei haluaisi tallentaa kuviin? 

Voi tuntua hullulta käyttää hääbudjetista jopa nelinumeroisen summan valokuvaukseen, mutta hyvät kuvat ovat sen arvoisia. Hääpäivän kuvat voi ottaa vain kerran, joten miksi pihistäisit niiden kohdalla? Voi tuntua houkuttelevalta pyytää valokuvausta harrastelevan serkkunsa ottamaan kuvia juhlinnan lomassa tai palkata kouluttamattoman kuvaajan edulliseen hintaan, mutta tällaiset valinnat kostautuvat usein jossain vaiheessa. Ammattimaisesti työtään tekeville kuvaajille asiakastyytyväisyys on töiden jatkumisen kannalta tärkeää, joten palvelu on usein myös laadukasta. Koulutus ja kokemus takaavat myös kuvien korkean laadun. Hääkuvaus on aivan oma lajinsa. Pihistä siis mieluummin jossain muualla, älä valokuvissa. 



Pohdi valmiiksi sopivia paikkoja miljöössä tapahtuvalle potrettikuvaukselle



Tutustu vaihtoehtoihin

Älä valitse ensimmäistä valokuvaajaa, jonka hakukone tietokoneesi näytölle heittää, vaan käytä aikaa oikeanlaisen valokuvaajan löytämiseen. Kuvaajat ovat hyvin erilaisia paitsi hintatasoltaan myös työskentelytavoiltaan ja tyyliltään. Yksikään hääkuvaus ei ole samanlainen kuin toinen, joten ensimmäinen tehtävä onkin miettiä mikä on oma tyylinne. Oman valokuvatyylinne etsiminen kannattaa aloittaa internetin hääsivustoilta, joilta voi etsiä ideoita omiin hääkuviin. Muista käydä läpi myös kuvaajien omia gallerioita. Ne antavat parhaimman kuvan juuri kyseisen valokuvaajan tyylistä. 

Aikainen lintu madon nappaa - sekä valokuvaajan. Hyvät kuvaajat varataan reilusti varsinaista kuvausajankohtaa ennen. Vuosi ennen häitä voi olla jo myöhäistä saada suosituimpien valokuvaajien joukosta oma suosikkinsa varattua. Kesä on tyypillisesti häiden sesonkiaikaa, mikä on tärkeä ottaa huomioon valokuvaajan varaamisessa.

Kun löydät sopivalta vaikuttavan valokuvaajan, älä tyydy tutkimaan vain tämän omia sivuja. Tee pientä salapoliisityötä ja etsi muiden hääparien kokemuksia kyseisestä valokuvaajasta esimerkiksi nettifoorumeilta tai blogeista. Puskaradio kertoo usein totuuden.

Monet valokuvaajat haluavat tutustua hääpariin ennen kuvausta, eikä tätä mahdollisuutta pidä jättää käyttämättä. Tapaamisessa valokuvaajan kanssa keskustellaan palvelun sisällöstä sekä hääparin tyylistä. Muista esitellä kuvaajalle hääpäivän aikataulu potrettikuvauksineen sekä inspiraatiokuvia. Anna valokuvaajalle tarvittaessa yksityiskohtainen lista siitä mitä tai ketä haluat kuvattavan ja milloin. Mitä todennäköisimmin valokuvaaja unohtaa hääpäivän hulinassa ottaa kuvan juuri siitä ruokapöydän kukkamaljakosta tai tärkeästä isoäidistä, josta olisitte kuvia halunneet.

Muistakaa myös tehdä valokuvaajan kanssa kirjallinen sopimus, jossa mainitaan toimeksiannon sisältö, kuvausajan kesto, palveluiden hinta, valokuvien määrät ja niiden toimitusajat. Kirjallinen sopimus takaa sen, että osapuolet tietävät missä mennään ja voitte nukkua yönne hyvin. 



Dokumentaarinen kuvaus?

Monissa häissä näkyy valokuvaaja pyörimässä koko päivän ajan, jolloin kyse on dokumentaarisesta kuvauksesta. Valokuvaaja on mukana tallentamassa kuvat aina hääparin aamuvalmisteluista illan viimeisiin tansseihin. Mukaan mahdutetaan tyypillisesti myös potrettikuvat. Käytä tilaisuus hyväksi, jos valokuvaajia on mahdollista saada kaksin kappalein. Kaksi valokuvaajaa mahdollistaa samanaikaisten kuvien ottamisen eri näkökulmista, mikä tarjoaa upeita ja monipuolisia kuvia erityisesti vihkitilaisuudessa, jossa kuvaussuuntia on useita.




Kaksi valokuvaajaa mahdollistaa useita samanaikaisia valokuvia herkimmistä hetkistä.



Suunnittele ja treenaa

Valokuvaaja on valittu, varattu, tavattu ja hääpäivän aikataulu tarkkoine kuvaustoiveineen toimitettu. Mitäs nyt? Vielä ei ole syytä huokaista helpotuksesta valokuvauksen suhteen, sillä hyviä hääkuvia tavoittelevien on vielä tehtävä töitä ennen itse hääpäivää. 

Hääparin kannattaa käyttää hetki aikaa potrettien harjoitteluun peilin edessä. Etsikää mieleisiänne potrettikuvia internetistä ja treenatkaa teille kahdelle sopivia poseerauksia niiden pohjalta. Millaisissa asennoissa molempien parhaat puolet tulevat esiin? Oletteko hauskuttelijoita vai etsittekö elegantteja poseerauksia? Huomatkaa myös, että hääpotreteissa ei kannata tökerösti pusertua toista vasten, vaan koskettakaa toisianne läheisissäkin poseerauksissa kevyesti. Millaisia kuvaustarvikkeita haluaisitte kuviinne? (Muista ottaa valitsemanne propsit mukaan hääpäivän potretteihin tai pyydä esimerkiksi kaasoa tai bestmania huolehtimaan niistä!) Potrettikuvaukset vaativat yllättävän paljon heittäytymistä myös hääparilta. Hyvistä hääkuvista on turha haaveilla, jos oma panostus jää pönötyksen tasolle. Treenaaminen antaa myös itsevarmuutta kuvaustilanteeseen, joka saattaa valokuvauksiin tottumattomia jännittää.

Vieraiden räiskyvät salamat kannattaa myös ottaa huomioon ja hääkutsun yhteydessä voi harkita mainintaa valokuvaajan läsnäolosta. Vieraat voivat jättää kuvauksen ammattilaiselle ja nauttia juhlista. Samalla valokuvaajan ei tarvitse huolehtia kameransa eteen pomppivista vieraista tai kymmeneen eri kameraan katseensa kohdistavista kuvattavista. Monet valokuvaajat tarjoavat nettigalleriapalveluita, joiden kautta vieraat pääsevät häiden jälkeen kotona lataamaan kuvia itselleen.

Kaikki tämä työ ja vaivannäkö palkitaan, kun häiden jälkeen saatte huokailla ihastuksesta upeiden hääkuvien äärellä. Onnistuneita hääkuvauksia!

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä tähän tärkeään asiaan liittyen! Meillä vietetään häitä ensi elokuussa ja viime syksynä valokuvaaja etsiessä meinattiin olla ihan helisemässä. Monenlaisia kokonaisuuksia, monenlaisia hintoja ja monenlaisia (usein hyvin hajanaisia) referenssejä. Löydettiin lopulta "omamme" ja toivottavasti saadaan lopulta olla tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäsit! Hyvä taustatyö usein kuitenkin palkitaan, joten toivotaan, että kuvaajanne täyttää kaikki toiveenne. :)

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lukea tällaista näin häävalokuvaajana. On helppo yhtyä mielipiteeseesi valokuvien tärkeydestä ja kuvaajien eroavaisuuksista. Yllättävän moni valokuvaukseen panostavakin tekee valinnan hinnan perusteella, mikä kuvastaa juuri sitä, etteivät ihmiset huomaa ajatella että valokuvaaminen on oma taiteenlajinsa, jossa jokaisella kuvaajalla on oma tyylinsä.

    Nykyään moni pari tekee jonkinlaisen esivalinnan kuvaajien kesken internetissä. Olisi huikean hienoa kuulla millaiset ovat mielestänne hyvät valokuvaajien internetsivut. Olemme omilla sivuillamme koittaneet erotella hääkuvauksen omaksi kokonaisuudeksi ja koitamme parannella sivujamme koko ajan. Oma kohderyhmämme (kuvaan puolisoni kanssa) on kaltaisesi hyviä kuvia ja muistoja arvostavat ihmiset, jotka valitsevat kuvaajan kuvien perusteella (ensisijaisesti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tänne on eksynyt oikea kuvaajakin. En tiedä mitään kuvaustilannetta, johon liittyisi yhtä paljon tunteita ja odotuksia, kuin hääkuvaus. Hyvä hääkuvaaja on siis kullan arvoinen. :)

      Itse selailen mieluiten sellaisia hääkuvaussivuja, joilla on selkeästi eroteltu erityyppiset kuvat keskenään (studio, miljöö, dokumentaarinen...). Tutustuminen on näin helpompaa. Myös kuvaajien blogeja on kiva selailla.

      Poista