Miltä näyttää suomalainen hääpukumuoti 2014?

Tämä vuosi alkaa olla loppusuoralla ja monella vuoden 2014 morsiamella on jo varmasti oma unelmien hääpuku vaatekaapin kätköissä odottamassa suurta päivää, valmistajalta tilattuna tai ainakin haaveisiin piirtyneenä. Ensi vuoden hääpukumuodissa nousee jälleen esiin uusia piirteitä, kun 1920-lukulaiset vaikutteet nousevat pinnalle, ainakin jos hääpukusuunnittelijoita on uskominen. Romanttinen pitsi ei ole vielä hellittänyt suosiotaan, mutta tylliunelmien rinnalle näkyy nousevan elegantti avoin selkämys, laskokset, läpikuultavat hihat sekä uudenlaiset suuret koristelut. Toiset ennustavat värillisten ja erityisesti punaisten pukujen muodostuvat rohkeiden morsiamien uudeksi jutuksi. 




Muotimaailmassa puhaltavat omat tuulensa, mutta todellisuudessa häämuodin määrittävät hyvin pitkälti tavalliset ihmiset. Nyt haluankin tietää mikä on teidän oikeiden suomalaisten morsianten mielipide hääpukutrendeistä ja millaisia pukuja yllänne nähdään ensi vuonna? Pitkästä aikaa päätin laittaa sivupalkkiin kyselyn, josta voit klikkailla useamman omaan jo olemassa olevaan tai toiveittesi mukaiseen hääpukuun sopivat kriteerit. Ihan kaikkia vaihtoehtoja ei kyselyyn mahtunut, joten kommenttiboksin saa myös laittaa laulamaan, jos haluat kertoa lisää unelmapuvustasi tai ajatuksistasi uusista hääpukutrendeistä. Voisitko sinä pukeutua hääpäivänäsi kokopunaiseen ja innoittiko kohuttu Kultahattu 1920-lukua henkivään asuvalintaan? Otetaan selvää miltä näyttää Oikeiden Morsianten Häämuoti 2014! 



5 kommenttia:

  1. Kävin äänestämässä "minun morsiuspukuani", vaikka en vielä vuoden 2014 morsian olekaan. Näillä näkymin juhlamme on vuoden 2015 tammi-helmikuussa. Blogisi on mielenkiintoinen, lisäsin sen oman blogini blogilistaani: http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Tulen ehdottomasti vastavierailulle. :) Ja vuoden 2015 morsiamet saavat toki osallistua myös kyselyyn.

      Poista
  2. Mä itse pähkäilen puvun valinnan kanssa ihan tuskassa! Niin moni malli ja tyyli miellyttää mun silmää ja sitten taas toisaalta niin moni juttu saa mut kavahtamaan että mä oon ihan solmussa :D
    Hääpukumuotiin ja trendeihin oon ihan tietosesti päättänyt olla tutustumatta. En jaksa sotkea ajatuksia lisää vielä sillä että mikä "on trendikästä ja mikä ei", ostan sellasen puvun mikä sopii mulle, istuu hyvin ja miellyttää omaa silmää :) ai minkälainen puku se sellanen? Hyvä kysymys, en todellakaan vielä tiedä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä mietteitä pukutrendeistä. Olen samaa mieltä, että olennaista on löytää puku, joka istuu juuri omalle kropalle ja sopii omaan persoonaan. Tulet vielä varmasti kokeilemalla löytämään juuri sinulle täydellisen puvun! :)

      Poista
  3. Täytyy sotkea näin hääpukusuunnittelijan roolissa lusikka soppaan. Vaikka maailmalla tietyt trendit vaikuttavatkin, niin niistä saattaa saada omaan työhön jotain ideoita, mutta orjallisesti muotia ja trendejä ei kyllä tule seurattua. Enemmänkin tulee tehtyä sellaista, mikä itseä sillä hetkellä sattuu inspiroimaan ja kiinnostamaan. (Tällä hetkellä silkkikreppi on ehdoton ihastus!)

    Asiakkaille tulee taas tehtyä täysin henkilölähtöisesti, heidän toiveidensa pohjalta suunnitellen ja vähän näyttäisi siltä, että ainakin meidän asiakkaissa 2014 morsiamista moni tahtoo violetin sävyjä, kirkasta pinkkiä ja materiaaleiltaan taas laskeutuvat sifongit ja satiinit, pehmeät pitsit ja blingit ovat nyt kova juttu. Olkaimet tuntuvat nyt tulleen taas jäädäkseen.

    VastaaPoista