Hääblogin joulukalenteri 17. luukku: 5 neuvoa morsiamen hääaamuun

Suurin osa hääsuunnittelusta keskittyy itse hääjuhlaan, mutta osa hääpäivää ja siihen liittyviä muistoja on myös hääaamu ja häihin valmistautuminen. Miten hääaamusta saisi mahdollisimman ihanan ja rennon? Tässä vinkkejä erityisesti morsiamelle!

-Aikatauluta aamusi löysästi. Pidä huoli, että pääset edeltävänä iltana ajoissa nukkumaan ja nouse reilusti ennen kuin olisi pakko. Aikatauluta kampaaja ja meikkaus väljästi, sillä kumpaankin voi kulua syystä tai toisesta enemmän aikaa kuin on suunniteltu. Aikataulut pettävät hääpäivän aamuna lähes poikkeuksetta, joten varaudu viivästyksiin jo etukäteen ilmavalla aikataululla, joka antaa varaa myös rauhoittumiseen ja hääpäivän tunnelmasta nauttimiseen. Älä missään nimessä tee aikataulua kymmenen minuutin tarkkuudella, sillä siirtymisiin, odotteluun ja kadonneiden tavaroiden etsimiseen menee nopeasti viisiminuuttinen jos toinenkin. Aikataulu heittää tunnilla ennen kuin huomaatkaan. Mitä enemmän väkeä seurueeseesi kuuluu, sitä enemmän on muuttujia ja sitä enemmän riskejä erilaisiin viivästyksiin. Minuuttiaikataululla on katastrofin ainekset, joten älä turhaan lankea tähän sudenkuoppaan. 

-Hanki kuvaaja kuvaamaan valmistautumistasi. Kuvauta pukusi ja asusteesi erikseen jo ennen pukeutumista. Älä myöskään unohda kuvia kaasojesi ja muiden hääseurueeseen kuuluvien  kanssa. (Ja tämäkin onnistuu vain hyvällä aikataulutuksella!)






-Varaa hääpäivän aamua varten soittolista, jota voit kuunnella valmistautuessasi. Valitse kappaleita, jotka auttavat sinua pääsemään häätunnelmaan ja nostavat fiiliksiäsi. Kovin herkkiä kappaleita ei ehkä kannata valita, jotta vältyt valuvilta meikeiltä ja punottavilta silmiltä. 

-Muista ruokailu myös hääpäivän aamuksi. Hanki helposti lämmitettävää tai paikanpäälle tilattavaa ruokaa, jotta murkinan valmistuksesta ei tarvitse kenenkään huolehtia. Muista myös seurueesi ja tilaa vaikka pizzat koko jengille.

-Lähetä rakkaallesi bestmanin tai kaason mukana kirje tai muista häntä hellällä tekstiviestillä. Hääpäivässä on kyse teistä kahdesta, joten muistuttakaan siitä toisianne jo aamulla romanttisilla viesteillä. 



2 kommenttia:

  1. Ihania ajatuksia ja aika hyvin linjassa sen kanssa, miten olin itsekin ajatellut valmistautua hääpäivään. Soittolista on jo tekeillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo soittolista on kyllä yksi parhaista jutuista hääpäivän aamuun. Niitä biisejä on ihana fiilistellä myös häiden jälkeen. :)

      Poista